Uutiset

Autot

Uusi asetus parantaa esteettömien taksien saatavuutta

Elokuussa 2007 voimaan tulleen taksilain jälkeen on aiemmin myönnetty henkilö- ja invataksilupien lisäksi myös esteettömiä taksilupia. Uudessa asetuksessa määritellään esteettömän taksin ominaisuudet ja varusteet, mikä tuo selvyyttä tällä hetkellä väljään lupakäytäntöön. Asetuksen odotetaan astuvan voimaan kevään 2009 aikana.

Esteettömyyden kriteerit

Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen mukaan esteettömässä taksissa on oltava joko yhtenäinen kulkuluiska tai invataksin tapaan koneellinen nostin. Aiemmin käytössä on saattanut olla turvallisuudeltaan epävarmoja irrallisia luiskia. Matkustamoon vaaditaan yksi pyörätuolipaikka ja standardinmukainen pyörätuolin kiinnitysjärjestelmä, jonka avulla sekä pyörätuoli että sen matkustaja voidaan turvallisesti kiinnittää matkan ajaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa pyörätuolin kiinnittämistä neljästä pisteestä ja matkustajalle vähintään 2-pistevöitä. Aiemmin kiinnitystapaa ei ollut määritelty, mikä altisti turhille onnettomuuksille.

Samalla autolla kaikki kuljetukset

Autoilijan kannalta esteetön taksi on perinteistä taksia monikäyttöisempi.

Kaupunkiliikenteessä ketterät Volkswagen Transporter ja matalalattiainen Caddy Maxi muuntuvat Jonassonin Carsport-varustelulla esteettömiksi takseiksi, jolloin samaa autoa voi käyttää perinteisten tilataksi- ja koululaiskuljetusten sekä businessajojen lisäksi pyörätuoli- ja vammaiskuljetuksiin. Muiden kuljetusten aikana pyörätuolipaikka voidaan hyödyntää seinälle taittuvien istuinten avulla.

Invataksien ja esteettömien taksien tarjonnan kasvua hidastaa se, että niiden hankintahinta yrittäjälle on usein kaksinkertainen perinteiseen henkilöautoon verrattuna. Silti asiakkaan maksama taksa on monissa ajoissa sama.

“Suuri hintaero aiheutuu auton muutostöistä, joiden ansiosta pystytään palvelemaan turvallisesti ja laadukkaasti kaikkia yhteiskunnan henkilökuljetustarpeita. Näiden autojen kysyntä kasvaa jatkuvasti, mutta niiden lisääntyminen on pitkälti kiinni siitä, miten autoverotus niitä jatkossa kohtelee”, huomauttaa Jonasson Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Jonasson.

Volkswagen taksibusseista suosituin

Volkswagen tarjoaa laajimman ja monipuolisimman kaluston esteettömiin kuljetuksiin. Volkswagenin osuus maamme taksibusseista oli viime vuonna 40,7 %. Viime vuonna Volkswagenin osuus kasvoi selvästi, kun toisena tilastoissa olevan Mercedeksen osuus laski 25,1 prosenttiin (Ajoneuvoliikennerekisteri/AKE, rekisteröinnit 1–12/08).

Jonasson Oy

Ylöjärveläinen, vuonna 1965 perustettu Jonasson Oy varustelee Volkswagenin hyötyautoista esteettömiä takseja ja invatakseja omalla Carsport-tuotemerkillään. Yhtiö sisusti ja varusteli vuonna 2008 reilut 750 yksilöllistä ajoneuvoa ja sen liikevaihto kasvoi 33 % 8,2 ME:oon. Viennin osuus vuoden 2008 tuotannosta oli 15 %.

Esteetön taksi

”Esteetön taksiauto on erityisesti pyörätuolia käyttävien vammaisten asiakkaiden kuljetusta varten rakennettu ja varustettu muu kuin invataksiksi määritelty M1-luokan auto, jota käytetään yleiseen luvanvaraiseen taksiliikenteeseen.” Liikenne- ja viestintäministeriön asetus taksiliikenteessä käytettävän esteettömän kaluston laatuvaatimuksista (luonnos).

 

Lue seuraavaksi