Uutiset

Autot

Talvirengaspakko myös raskaalle kalustolle

Valtioneuvoston antaman asetuksen mukaan kalenteriin sidottu talvirengaspakko koskee myös raskasta kalustoa 2.1.2017 alkaen. Talvikauden rengasvaatimuksiin saattaa tulla vielä muutoksia, sillä liikenne- ja viestintäministeriössä arvioidaan parhaillaan kaikkien ajoneuvoluokkien rengasvaatimuksia osana tieliikennelain kokonaisuudistusta.

Uuden asetuksen mukaan kuorma- ja linja-autossa on käytettävä joulu-, tammi- ja helmikuun aikana vetävillä akseleilla talvirenkaita, joiden kulutuspinnan pääurien syvyys on vähintään viisi millimetriä. Auton muilla akseleilla ja perävaunussa on tällöin käytettävä renkaita, joiden urasyvyys on vähintään kolme millimetriä. Muutos koskee myös kokonaismassaltaan yli 3,5 tonnin henkilöautoa ja traktoria, jonka rakenteellinen nopeus on yli 60 km/h.

Rengasalan teknisen foorumin puheenjohtaja Juha Mustakangas pitää uudistusta hyvänä ja näkee vaatimusten olevan lähellä naapurimaiden tasoa. ”Odotimme tiukempaa urasyvyysvaatimusta myös ohjaavien akseleiden renkaille. Selvityksemme mukaan se lisäisi liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta, mutta ei juurikaan toisi lisäkustannuksia raskaalle liikenteelle.”

Talvirenkaan määrittely kaipaa täsmennystä

Talvikäyttöön soveltuvan renkaan tyyppihyväksyntää varten on olemassa kaksi eri kategoriaa. Perinteinen M+S-merkintä perustuu renkaan valmistajan omaan näkemykseen siitä, että rengas soveltuu talviolosuhteisiin. Uusi 3PMSF-merkintä (ns. lumihiutalesymboli) löytyy vaativiin talvikeleihin soveltuvista renkaista, jotka ovat läpäisseet E117-säännön mukaisen lumipitotestin.

Pelkkä M+S-merkintä ei enää takaa renkaan talviominaisuuksia. “Viime vuosina markkinoille on ilmestynyt henkilöauton renkaita, joita myydään talvirenkaina, vaikka niiden tekninen suorituskyky on kesärenkaan tasolla. Esimerkiksi Saksassa talvirenkailta vaaditaan 3PMSF-merkintä tästä talvesta alkaen. Vastaava vaatimus pitäisi pikaisesti ottaa käyttöön myös Suomessa”, Mustakangas esittää.

Talvirengaspakkoa laajennetaan kelien mukaan?

Tieliikennelain kokonaisuudistuksen valmistelujen yhteydessä esillä on ollut kalenteriin sidotun talvirengaspakon muuttaminen keliin sidotuksi talvirenkaiden käyttövelvoitteeksi tai niiden yhdistelmäksi. Koko tieliikennelakipaketti lähtee lähiaikoina laajalle lausuntokierrokselle. Sidosryhmille tarjoutuu mahdollisuus vaihtaa näkemyksiä rengasvaatimuksista myös 8.2.2017 järjestettävässä Rengasfoorumissa.

Rengasalan tekninen foorumi kannattaa nykyistä kalenteriin sidottua talvirengaspakkoa, jonka lisäksi talvirenkaita pitäisi käyttää talvikelin vallitessa jo lokakuussa. ”Nykyisellä kalenteriin sidotulla talvirengaspakolla varmistetaan liikenneturvallisuus ja liikenteen sujuvuus talvikauden vaikeissa ja nopeastikin muuttuvissa ajo-olosuhteissa”, Juha Mustakangas perustelee.

Lue seuraavaksi