Uutiset

Autot

Talvirengaskausi alkaa jo

Vaikka talven saapumisesta ei vielä näkyisikään merkkejä, kannattaa kitkarenkaat vaihtaa alle hyvissä ajoin. Vaikka kitkarenkaiden käyttö onkin sidottu lämpötiloihin, voi vaihdon useimmiten tehdä turvallisesti jo syyskuun puolivälissä. Yölämpötilat saattavat pudota jo alkusyksystäkin pakkaslukemiin ja tien pinnalla voi aamulla olla jopa mustaa jäätä.

”Olosuhteet kitkarenkaan käyttöominaisuuksille ovat jo hyvin lähellä oikeaa. Yöpakkaset ovat hyvä merkki siitä, että vaihto on ajankohtainen”, kertoo Continentalin rengasasiantuntija Jari Alopaeus, jonka mukaan renkaalle turvallisin tapa on vaihtaa kitkat autoon silloin, kun tien lämpötila laskee pysyvästi alle viiden asteen. Alopaeuksen mukaan vähän ajavien ei tarvitse säikkyä korkeampiakaan lämpötiloja. Osviittana voi pitää myös 5-10 asteen päivälämpötiloja.

”Jos autoa käytetään lähinnä työmatkoihin ja ajettavat matkat pyörivät joissakin kymmenissä kilometreissä, ei lämpötilan vaihtelu vahingoita kitkarengasta”.

Kun talvikauden alkaminen alkaa olla sään puolesta selvä, säntäävät kaikki samaan aikaan renkaanvaihtoon.

”Talvirengassesonki alkaa taas kuukauden sisällä. Vaihtamalla kitkat alle hyvissä ajoin voi säästää hermojaan välttämällä ruuhkahuipun. Yleensä kitkoilla voi huoletta ajella syyskuun puolivälistä vappuun saakka”, vinkkaa Alopaeus muistuttaen samalla renkaiden kunnon tarkastuksen merkityksestä. 

”Riittävän kuviosyvyyden lisäksi on erittäin tärkeää, ettei renkaan ikä ylitä suosituksia. Kumiseos kärsii ajan kuluessa ja kitkarenkaassa sen hyvä kunto on erityisen tärkeä, kun ei ole nastoja pitoa helpottamassa”.  

Sekä kitkarenkaan kumiseos että runkorakenne ovat kesärenkaan vastaavia pehmeämpiä. Kitkarenkaan ajovakaus on huonompi verrattuna kesärenkaaseen, sillä kesärenkaan kuviointi on jäykempi ja antaa sitä kautta paremman ohjaustuntuman. Renkaat eroavat toisistaan myös siinä, että kitkarenkaassa pinnassa lamellileikkauksia on paljon ja kesärenkaassa vain vähän. Lämpimällä ja sateisella säällä kitkarengas on kehno valinta, sillä sitä ei ole suunniteltu sellaisiin olosuhteisiin.

”Pohjoismaisen kitkarenkaan materiaali on pehmeää ja se kuuluu, jos sillä ajetaan pidempään väärässä säässä”, päättää Alopaeus.

Lue seuraavaksi