Uutiset

Autot

Takana huippuvuosi – edessä kasvun aika?

Vehon hyötyajoneuvotoimintoja luotsaava Juha Ruotsalainen ei peitellyt tyytyväisyyttään esitellessään vuoden 2011 tapahtumia. Suomalaiset pakettiautomarkkinat kasvoivat edellisvuoteen verrattuna liki kolmanneksella, mikä johti lähes 14 500 pakettiauton rekisteröintiin. Pitkällä aikavälillä tämä tarkoittaa keskimääräistä korkeampaa tasoa. Vehon silmin katsottuna ilahduttavaa oli myös Mercedes-Benzin aseman vahvistuminen, sillä rekisteröidyistä pakettiautoista reilut 10 prosenttia kantoi nokallaan Mercedes-Benzin tähteä.
Pakettiautomarkkinoilla nähdään selvä neljän merkin kärki, johon Mercedes-Benz haluaa tiukasti kuulua. Ruotsalaisen mukaan markkinoilla haetaan jatkossakin maltillista ja määrätietoista kasvua. Markkina-asemaa vahvistetaan muun muassa aikaisempaa taloudellisemmalla ja turvallisemmalla Sprinter-mallistolla.
Tammikuun tuotannosta alkaen Sprinterin viisiportainen automaattivaihteisto korvataan seitsemänportaisella 7G-Tronic -automaattivaihteistolla, joka on aluksi saatavana Euro 5-tason CDI-moottorien jatkeeksi taka-vetoisiin umpikorimalleihin. Myyntijohtaja Antti Puolakkaisen mukaan uusien vaihteistojen viides vaihde on suora, kaksi suurinta sen sijaan ovat ylivaihteita, jotka auttavat alentamaan polttoaineenkulutusta matka-ajossa. 
Toinen merkittävä Sprinter-uutuus on BlueEfficiency-paketin tuominen vakiovarusteeksi kaikkiin umpimalleihin. Maakaasuajokeista tuttu paketti pitää sisällään muun muassa ajotilanteen mukaan ohjattavan ECO-ohjaustehostimen pumpun, älykkään jarrutusenergiaa taltioivan latausjärjestelmän, sähköohjatun ja aikaisempaa tarkemmin polttoainetta annostelevan siirtopumpun sekä matalan vierintävastuksen renkaat. Manuaalivaihteistojen yhteydessä paketti pitää sisällään myös Eco-Start-Stop –automatiikan sekä vaihtamisopastimen. BlueEfficiency –pakettien mukanaan tuoma alhaisempi polttoaineenkulutus alentaa myös CO2-päästöjä, mikä näkyy myös edullisempana hankintahintana. Mallista riippuen ajokkien hinnat alenevat 400 eurosta aina reiluun tuhanteen euroon saakka.

Tammikuusta alkaen tuotannossa ollut uusi ajonvakautusjärjestelmä kasvattaa Sprinterin jarrujen suorituskykyä äkillisissä ja kriittisissä tilanteissa lisäten siten matkustajien ja kanssa-autoilijoiden turvallisuutta. Uusi ajonvakautusjärjestelmä on rakenteeltaan kompakti, mikä tarkoittaa pienempää ja keveämpää rakennetta. Puolakkaisen mukaan myös käyttömukavuus yhdessä poljintuntuman kanssa on aikaisempaa parempi. Uutena ominaisuutena järjestelmä kuivaa itsenäisesti jarrulevyjä sateella ajettaessa, mikä lyhentää jarrutusmatkaa. Electronic Brake Prefill –toiminto taasen tunnistaa kuljettajan nopean kaasupolkimen vapautuksen valmistellen järjestelmän mahdolliseen jarrutukseen ajamalla jarrupalat lähemmäs jarrulevyjä.
Pakettiautoja raskaamman, 3,55-6,0 tonnin kokoluokan suosio ja merkitys suomalaismarkkinoilla on vähentynyt koko 2000-luvun ajan. Viime vuonna rekisteriin merkittiin reilut 670 ajokkia, joista Mercedes-Benzin osuus kipusi reiluun 65 prosenttiin. Ruotsalaisen arvion mukaan keveiden kuorma-autojen myyntimäärät pysyvät tulevaisuudessakin alhaisella tasolla, joskin markkinaosuustaistoon lähdetään tänä vuonna uusin eväin. Oman siivunsa näistä rajallisista markkinoista ottaa varmasti kevään aikana suomalaismarkkinoille rientävä Fuso Canter TF. Ensimmäinen ajokki luvataan tuoda näytille jo helmikuun talvitiepäiville Tampereelle. Malliston lanseeraaminen aloitetaan takavetoisista malleista, joskin nelivetoinen vaihtoehto yhdessä hybriditekniikan kanssa saapuu markkinoillemme nopealla aikataululla.

”Vuosi 2011 oli Mercedes-Benzin kaikkien aikojen paras vuosi suomalaismarkkinoilla. Markkinaosuutemme kasvoi kaikilla sektoreilla, niin tavaraliikenteessä kuin henkilökuljettamisessakin. Vuoteen 2012 lähdemme luottavaisin mielin, määrätietoista kasvua tavoitellen”, päättää Veho Hyötyajoneuvojen johtaja Juha Ruotsalainen muistuttaen myös kolmesta rakenteilla olevasta toimipisteestä.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi