Uutiset

Autot

System Edström haluaa kasvaa

Huoltoautokalusteiden parissa vuodesta 1958 toiminut System Edström haluaa kasvaa alallaan vankemmaksi toimijaksi myös Suomessa. Perinteikäs ruotsalainen kalustevalmistaja on vuodesta 2012 alkaen nojannut Suomessa tamperelaisen Ja-Tools Ja-Elektro Oy:n kanssa tehtävään yhteistyöhön.

”System Edström oli kolme vuotta sitten suhteellisen tunteman merkki Suomessa, mutta pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä olemme vähitellen kasvattaneet markkinaosuuttamme myös Suomessa”, kertoo huoltokalustetoiminnoista Suomessa vastaava Timo Houni, jonka mukaan pakettiautokauppa ei kuitenkaan ole kasvanut samalla ajanjaksolla. Hounin mukaan System Edströmin kalusteet ovat löytäneet käyttäjänsä erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä pienten yrittäjien parissa. 

”Yksinkertainen, mutta kuitenkin erittäin toimiva ja kilpailukykyisesti hinnoiteltu kokonaisuus on merkittävä vahvuutemme asiakkuuksista kilpailtaessa. Jo ennestään hyvä hinta-laatusuhde paranee kevään aikana, sillä kaikki vetolaatikot varustetaan liukukiskojen sijaan kuulalaakereilla. Samanaikaisesti tuotteiden värimaailma vaihtuu vaaleanharmaaksi”, paljastaa Houni Bilar som jobbar -messuilla.

”Haluamme tehdä kalusteiden hankinnan erittäin helpoksi, minkä vuoksi lanseeraamme kuluvan vuoden aikana myös helppokäyttöisen SENS-verkkokaupan, jossa on esillä sekä valmiita kokonaisuuksia että yksittäisiä kalusteita. Verkkokauppa on jo käytössä Ruotsissa. Asiakas voi tilata kalusteet joko suoraan itselleen tai valitsemalleen asennuskumppanilleen”, jatkaa Houni lähitulevaisuuden suunnitelmista.

Ja-Tools Ja-Elektro Oy:ssä siirryttiin viime syksynä uuteen aikaan, kun perinteikäs toimija siirtyi Relais Investment Oy:n omistukseen. Samalla yrityksen uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Kim Rafkin, joka haluaa kehittää alallaan tunnettua yritystä määrätietoisesti eteenpäin.

”Työhistoriani on kokonaan toisilta aloilta, joten katson koko autoalaa sekä luotsaamani yritystä erittäin avoimin mielin. Perheyritystaustainen Ja-Tools Ja-Elektro on toiminut alalla pitkään, mikä on tuonut vankan markkina-aseman. Toisaalta nähtävissä on myös muutamia perheyritystaustasta johtuvia rasitteita”, summaa Rafkin ajatuksiaan. ”Yksi selkeä lähitulevaisuuden kehitystarve liittyy palvelukonseptimme viilaamiseen”, valottaa Rafkin.

System Edström edustaa myös pakettiautokäyttöön suunniteltuja Easy Load -nostimia Pohjoismaissa. Aiemmin valikoimassa ollut ja asiakkailta positiivisen palautteen saanut 250 kilon nostin on saanut rinnalleen 500 kilon Easy Load -nostimen, joka saa käyttövoimansa auton akulta. Nostimessa on sähköllä toimiva nosto ja lasku sekä pitkittäissiirtomahdollisuus. Käytön jälkeen nostin voidaan siirtää manuaalisesti kuormatilan sivuun.

Ari Perttilä

Tukholma

Lue seuraavaksi