Uutiset

Autot

Suomen suurin kaikille avoin liikennekokeilu

Haluatko tarkkaa sijaintitietoa älypuhelimeen jo ennakolta edessä olevista liikenteen vaaroista? Tai vinkata muille omista havainnoistasi? Tieliikenteen vaaranpaikkojen viestintäkokeilu laajenee jälleen, nyt mukaan pääsevät kaikki eteläisessä Suomessa autoilevat. Erityisesti kokeiluun kaivataan lisää ammattikuljettajia.

Kevään loppuun kestävän, liikenneturvallisuuden parantamiseen pyrkivän kokeilun ideana on, että kokeiluun osallistuvat kuljettajat kertovat kännykkäsovelluksen avulla toisilleen havaitsemistaan tieliikenteen vaaranpaikoista, kuten huonosta näkyvyydestä, onnettomuuksista, tiellä olevista esteistä tai eläimistä.

Kokeiluun osallistuvat saavat myös itse puhelimeensa tietoa omalla reitillään olevista vaaroista sekä muilta käyttäjiltä että tieliikennekeskukselta.

#varoitamuita ja saa itse ennakkotietoa teiden vaaranpaikoista

”Mukana kokeilussa on tällä hetkellä lähes tuhat autoilijaa, mutta mukaan mahtuu vielä hyvin”, kertoo johtava asiantuntija Anna Schirokoff Trafista: ”Aloitimme kokeilun pienemmässä mittakaavassa Helsinki-Turku moottoritiellä, mutta laajensimme pian kaikille Etelä-Suomen moottoriteille ja Helsingin ja Tampereen kehäteille. Ja nyt kokeilu kattaa koko eteläisen Suomen.”

”Sovellusta aktiivisesti käyttäneet ovat kokeneen palvelun hyväksi. He ovat sen avulla saaneet tietoa edessä olevista liikenteen ongelmista ja ovat esimerkiksi voineet suunnitella reittinsä uudestaan. Viestiminen muiden tiellä liikkujien kanssa, nopeasti metrien tarkkuudella välittyvä vaaranpaikka ja kuljettajan etäisyys tuohon pisteeseen on koettu hyödyllisenä ”, sanoo projektipäällikkö Ilkka Kotilainen Liikennevirastosta.

Mukaan toivotaan erityisesti ammattikuskeja

”Nyt mukaan kaivattaisiin erityisesti ammattikuljettajia, koska he ajavat paljon ja voivat siten varoittaa muita ennakolta ja myös itse hyötyä sovelluksesta. Ammattilaiset myös tunnistavat tilanteet, joista on haittaa liikenteen sujuvuudelle”, kannustaa Schirokoff.

”Mukaan kokeiluun liittyäkseen tarvitsee vain Android-älypuhelimen. Arvomme myös kokeilun aktiivisten käyttäjien kesken automaattisia parkkikiekkoja helmikuun lopussa”, vinkkaa Kotilainen.

#NordicWay– ja #varoitamuita-hashtageillä somesta löytyvään kokeiluun voi ilmoittautua osoitteessa www.automaattiset-ajoneuvot.com.

Automaattiautoilu kehittyy kokeilujen kautta

”Erilaiset kokeilut ovat tärkeä osa automaattiautojen kehitystä ja liikenteen digitalisoitumista. Tämän yhteispohjoismaisen Nordic Way, Coop keskustelevat ajoneuvot -kokeilun kautta uskommekin saavamme tärkeää tieto siitä, miten vertaispalautetta ja jo olemassa olevaa dataa voidaan yhdistää liikenneturvallisuuden parantamiseksi”, toteaa tieliikennejohtaja ja kokeilun sidosryhmäyhteistyön vetäjä Marko Sillanpää Trafista.

Kokeilu on osa yhteispohjoismaista EU-tuettua NordicWay -hanketta. Hankkeen Suomen Coop-kokeilun toteuttavat yhteistyössä Liikennevirasto, Trafi, HERE ja Inforipla Oy.

Lue seuraavaksi