Uutiset

Autot

Suomalaisinnovaatioilla älyä sähköautoiluun

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja ryhmä suomalaisyrityksiä ovat kehittäneet sähköauton käyttöön liittyviä uusia älyratkaisuja, jotka mahdollistavat muun muassa sähköauton standardipohjaisen latauksen, lataustolpan etävarauksen ja auton älykkään lataamisen, jossa huomioidaan energian hinta ja paikallisen sähköverkon tilanne. Aikaansaatujen innovaatioiden arvioidaan mahdollistavan joustavan matkanteon sähköautolla myös kauempana kotoa.

”Hankkeessa luotujen innovaatioiden avulla saadaan tieto liikkumaan lataustolpan, auton ja sähköverkon välillä, mikä mahdollistaa lukuisia palveluita tehden sähköauton käytöstä nykyistä joustavampaa. Standardiratkaisujen avulla yhteydet toimivat valmistajasta ja merkistä riippumatta”, sanoo The Internet of Energy -projektissa Suomessa toimiva johtava tutkija Juhani Latvakoski VTT:ltä. Suomesta projektissa ovat olleet mukana VTT:n lisäksi Elektrobit Wireless Communications Oy (EB), Empower IM Oy ja Emtele Oy. Rahoittajina ovat olleet Tekes ja Artemis JU. Kaikkiaan Artemis-ohjelmaan kuuluvassa projektissa on ollut 38 kansainvälistä kumppania, mikä on avannut suomalaisyrityksille merkittäviä uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Älykkään latauksen avulla auton omistaja voi ohjeistaa akun latautumaan toivomaansa aikaan, kun sähköverkon kuormitus on pienimmillään ja sähkön hinta edullisimmillaan. Tästä on etua käyttäjän lisäksi koko verkolle. ”Sähköautojen määrän kasvaessa verkko joutuu koville, jos kaikki lataavat sähköautojaan yhtä aikaa. Siksi verkon kuormituksen huomioiminen on tärkeää”, sanoo EB:n Wireless-liiketoimintasegmentin teknologiajohtaja Taavi Hirvonen.

EB toteutti projektissa muun muassa ISO/IEC 15118 -standardin mukaisen protokollan, joka mahdollistaa sähköauton ja lataustolpan kommunikoinnin. Standardi mahdollistaa tulevaisuudessa myös kaksisuuntaisen latauksen, jolloin sähköautojen akkuja voisi käyttää hyödyksi esimerkiksi sähköverkon ongelmatilanteissa. Empower IM on kehittänyt projektissa muun muassa ratkaisuja, joiden avulla auton omistajalle voidaan tarjota mahdollisuus varata esimerkiksi 5 prosenttia akusta markkinoiden tasapainottamiseen. Tämän merkitys kasvaa sähköautojen yleistymisen ja uusiutuvan aurinko- ja tuulivoiman lisääntymisen myötä. ”Jo tuolla viidellä prosentilla pystytään tulevaisuudessa tasapainottamaan merkittäviä pullonkauloja, jolloin sähköautot luovat uutta arvoa kansantaloudelle”, arvioi Empower IM:n kehitysjohtaja Jan Segerstam. 

Suomalaisinnovaatioiden ansiosta autoilijoille voi tarjota myös mobiilipalvelun, jonka avulla autoilijan on mahdollista etävarata lataustolppa käyttöönsä. Samoin innovaatioiden avulla voi rakentaa palvelun, jossa lataus tapahtuu ilman erillistä maksamista. Järjestelmä tunnistaa auton, kun latauspistoke kiinnitetään tolppaan. Sen jälkeen lasku ohjautuu omistajalle automaattisesti.

Palvelutuottajien näkökulmaa projektiin on tuonut teollisen Internetin palveluihin keskittyvä Emtele. ”Vaikka palvelut ovat käyttäjälle yksinkertaisia, voi takana olla monimutkaisia arvoketjuja. Hankkeessa on käyty läpi tulevaisuuden älyverkkoja aina sähköverkoista kodinenergian hallintaan”, sanoo Emtelen tutkimus- ja kehitysjohtaja Erkki Viitala.

Lue seuraavaksi