Uutiset
Sprinter-invataksi Carsportin malliin

Mercedes-Benz Sprinter Carsport -roadshow-autoina ovat GL V.I.P. invataksi, jossa on 12 oppilaspaikkaa, sekä GLE V.I.P 1+10 pienoislinja-auto. Kiertueen isäntä, Jonasson Oy:n Mercedes-Benz -tuotepäällikkö Jari Soukkio esitteli meille taksiasiakkaita palvelevassa Vehon Taninkadun toimipisteessä ollutta invataksiversiota – linja-auto oli samaan aikaan Vehon Pirkkalan toimipisteessä, jossa toimiin Vehon Länsi-Suomen alueen linja-automyynti. Ensimmäinen kiertueviikko oli takana ja Soukkio hyvin tyytyväinen sen antiin. ”Sinänsä sisustustyömme on jo pääosin tunnettua asiakaskunnan keskuudessa, alustamerkki vain on uusi. Kiitoksia on tullut tästä, että olemme ottaneet myös Mercedes-Benzin varusteluidemme piiriin”, sanoo Soukkio.
Perusauton ominaisuuksia
Perusauto on Mercedes Sprinter 316 CDI automaattivaihteistolla. Autossa on jo tehtaalta tullessa ohjaamoilmastointi sekä henkilökuljetuksia varten suunniteltu lämmitysjärjestelmä, jonka voimin myös matkustamo pysyy lämpimänä. ”Jokuset pohjoisen taksiyrittäjät ovat halunneet takaovelle erillisen lisäkennon, joka pitää lämmön paremmin autossa isoja ovia auottaessa. Näitä, kuten myös erillisiä matkustamoilmastointeja asennamme autoihin tarpeen mukaan”, sanoo Soukkio.
Audiojärjestelmä on tässä autossa tehtaalla asennettu alkuperäissoitin, joka toimii äänentoistojärjestelmänä hyvin. Noin puolet autoista tulee kuitenkin tehtaalta ilman soitinta. Näihin asennetaan Jonassonin toimesta yleensä viihdekeskus, joka käsittää DVD-soittimen, näytön tai joskus useammankin. Myös digiboksi on alkanut yleistyä näissä paketeissa, joten matkan aikana on mahdollisuus katsella televisiolähetyksiä.
Eräs merkittävä tehdasvaruste on automaattinen sivuliukuovi. Automatiikka on rakennettu juuri kyseistä automallia varten ja se on tehtaalla suunniteltu osaksi sähköjärjestelmää, joten yhteensopivuus on taattu. Mekanismi on hyvin taksikäyttöön soveltuva ja siinä on tarvittavat turvallisuusasiat mietitty tarkkaan, kuten esimerkiksi turvarajat.
Muuntautuva Carsport-sisustus
Tässä autossa on varsin tavanomainen varustelu ”maaseututaksiin”. Koululaisistuimet lisäävät paikkaluvun oppilaskuljetuksissa kahteentoista ja käännettävien istuinten ansiosta autoon saadaan kaksi pyörätuolipaikkaa. Istuimet ovat kestäviksi tunnettuja istuinmukavuudestaan kehuttuja Carsport-istuimia, jotka ovat tässä autossa saaneet puolinahkaverhoilut.
Vaihtoehtoja verhoiluiksi on runsaasti. Yksinkertaisimmillaan käytetään tehtaalta tulevaa verhoilua, mutta tässä autossa on kokonaan Jonassonilla tehty verhoilu.
Valaistus ja ilmanpoistopuhaltimet on kytketty IWS-ohjausjärjestelmään. Tämä Carsportin oma ohjainkeskus säätää valaistusta ja ilmanvaihtoa kulloisenkin tilanteen mukaan. Esimerkiksi taksamittarin käyttö voi kytkeä rahastusvalot automaattisesti tai sisävalaistuksen oven auetessa ennalta asetetun ohjelman mukaisesti halutessa tyylikkäästi kirkastuen ja himmentyen. Himmennykset on saatavana myös perusmallin perinteisin kytkimin varustettuun järjestelmään. Sähköistyksissä on valmiit johdotukset taksamittarille ja taksikyltille.
Myös auton ulkonäköön on kajottu. Astinlauta on perusmallin taso, joka on erittäin hyvä käytössä. Matalat porrasvälit tekevät autoon nousemisen helpoksi ja tätä arvostavat erityisesti iäkkäät matkustajat. Saatavana on myös näyttävämpi putkimallinen astinlauta.
Matkustamon lasit ovat tyylikkään ulkonäön tuovat isot panoraama-lasit, tosin varsinaiset ikkuna-aukot ovat vakiokokoa. Ulkoista Carsport-koristusta tässä autossa ovat lisäksi kominväriset peilinkuoret ja ovenkahvat. Valorauta päivävaloineen on Cobran tuotantoa. ”Usein, erityisesti maaseudulle meneviin autoihin asennetaan lisäksi keulaan Hella-lisävaloja”, lisää Soukkio.
”Varustukset räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaisiksi”, sanoo Soukkio. ”Tarpeet koetetaan saada kartoitettua tilausvaiheessa mahdollisimman tarkasti, mutta lisävarusteluita tehdään kyllä jonkin verran myös jälkikäteen. Carsport-varustelulle annetaan kahden vuoden takuu ilman kilometrirajaa.”
Juha Kuusjärvi