Uutiset

Autot

Simulaattoriauto Savon Ammattiopistolle

Savon Ammattiopiston metsätalouden linjalla on seurattu alan teknistä kehitystä aina tarkoin ja pari vuotta sitten syntyi ajatus opetusympäristön kehittämisestä entisestään nykyaikaisen tekniikan avulla. Koulutuskuntayhtymän kautta tehtiin päätös hankkia metsäkonesimulaattoriauto tehokkaan opiskelun varmistamiseksi sekä ajankäytön tehostamiseksi ja kilpailutus kokonaisuudesta laitettiin nopeasti käyntiin. Tarkkojen yksityiskohtien, teknisten edellytysten sekä kokonaishinnan vaatimukset täytti parhaiten Ford Transit lahtelaisen Hyötyajoneuvokeskuksen erikoisvarustelulla.

Ford Transit -metsäkonesimulaattoriajoneuvo otettiin käyttöön Savon Ammattiopiston metsätalouden linjalla tämän vuoden alussa. Luovutustilaisuudessa nykyaikaista koulutusvälinettä ihailivat Hyötyajoneuvokeskuksen Eemeli Nummela, Savon ammattiopiston Marko Härkönen ja Pekka Dahlqvist sekä FordStore Lahden Kimmo Kytölaakso.

Simulaattoriajoneuvon tarkoituksena on mallintaa aitoa metsäkonetyöskentelyä mahdollisimman tarkoin ja samalla siirreltävyyden kautta viedä luokkahuoneympäristö maastoon lähelle oikeita olosuhteita. ”Ajoneuvon avulla voimme hyödyntää opetustilanteet maksimaalisesti, sillä se mahdollistaa opiskelijoiden harjoittelun samanaikaisesti kun oikeat metsäkoneet ovat toisten oppilaiden käytössä. Näin aika tulee käytettyä hyväksi ja odottelun osuus jää minimaaliseksi”, kertoo metsätalouden lehtori Pekka Dahlqvist.

Teknistä huippuosaamista

Metsäkonesimulaattoriauton rakentaminen on iso projekti ja sen aikataulussa pysyminen edellytti ammattilaisten yhteistyötä. Ford Transitin toimitti FordStore Lahti, jonka automyyjä Kimmo Kytölaakson ammattitaidolla saatiin valittua paras B-kortilla ajettava, monipuoliseen erikoisvarusteluun soveltuva alustaratkaisu riittävällä sisäkorkeudella. Tämän jälkeen kuvaan astui Hyötyajoneuvokeskus, jonka osaamisen kautta yksilöllinen räätälöinti pääsi vauhtiin.

”Vaatimuksiin kuului esimerkiksi perusteellinen eristys, kestävät ja helppohoitoiset materiaaliratkaisut, istuimet kahdeksalle henkilölle, Webasto, iso markiisi sekä kattoilmastointi. Itse koulutusta varten asennettiin kaksi metsäkonesimulaattoria ja niiden vaatima tietotekniikka, kuten monikanavareitittimet”, kertoo Dahlqvist.

Aikataulut kunnia-asia

Hyvin yksilöllisen simulaattoriajoneuvon rakentaminen on aina pioneerityötä, jossa tulee väistämättä yllättäviä ongelmia eteen. Nämä täytyy ratkaista nopeasti sekä toimivasti ja tämä jos mikä kertoo ammattitaidon tasosta. Hyötyajoneuvokeskus pysyi sovitussa aikataulussa, eikä teknisistä vaatimuksista tarvinnut tinkiä. ”Tämänkaltainen työ on aina samalla kehitysprosessi kaikille osapuolille ja koko ajan oppii jotain uutta. Olen varma, että myös Hyötyajoneuvokeskus sai arvokasta tietotaitoa tulevia projektejaan varten”.

Simulaattori-Transit otettiin käyttöön sovitusti tämän vuoden alussa ja ajoneuvo on vastannut Savon Ammattiopiston vaatimuksiin mainiosti. ”Auto on saanut opiskelijoilta ihailua ja opetusympäristö on osoittautunut toimivaksi. Transit on sopivan kokoinen, sen etenemiskyky on riittävä ja koulutusta on voitu pitää aidoissa olosuhteissa metsäteiden päätepysäkeillä. Olemmekin hyvin varmoja, että Transit tulee palvelemaan meitä päivityksien kautta koko kymmenen vuoden tavoiteajan. Koulutusten lisäksi ajoneuvoa tullaan varmasti hyödyntämään myös esimerkiksi messuilla ja rekrytilaisuuksissa ”, päättää Dahlqvist.

Lue seuraavaksi