Uutiset

Autot

Seinäjokelainen Käyttöauto Oy on Suomen paras Nissan-pakettiautojen jälleenmyyjä

– Tämä on mukava tunnustus. Yrityksemme arvoihin kuuluvat mm. halu menestyä yhdessä ja sitoutuminen. Molemmat näistä pätevät myös Nissan-jälleenmyyntiimme. Uskon, että palkinto saatiin hyvän ja motivoituneen myyntihenkilöstön ansiosta, vastasi Viitala kysymykseen menestyksen salaisuudesta.

Nissan perusteli valintaansa Suomen parhaasta pakettiautojälleenmyyjästään sanoin: ”Yhteistyö Käyttöauto Oy on kanssa pakettiautomyynnissä on ollut vahvaa, ja yritys todella ymmärtää ja osaa myymänsä tuotteet.”

Käyttöauton myyntipäällikkö Markus Rantala valittiin lisäksi Suomen parhaaksi Nissan- myyntipäälliköksi. Häntä luonnehdittiin mm. päättäväiseksi, innovatiiviseksi ja määrätietoiseksi – todelliseksi kauppamieheksi.

Automaahantuoja Nissan valitsee ja palkitsee vuosittain parhaita jälleenmyyjiään eri kategorioissa asettamiensa kriteereiden mukaisesti. Tuottavimmat ja parhaimpiin tuloksiin asiakapalvelussaan yltäneet jälleenmyyjät palkitaan erityisessä Nissan Drive -tapahtumassa.

– Nissanin strategian yksi tärkeimmistä osa-alueista on laatu – niin kaikessa toiminnassamme kuin tuotteissammekin. Panostamme voimakkaasti jälleenmyyjäverkostomme laatuun ja tätä kautta muista kilpailijoista erottuvaan asiakaspalveluun, kertoo Nissan Nordic Europe Oy:n Suomen maajohtaja Antti Jokela.

Nissan Drive on Nissan-jälleenmyyjien ohjelma, jonka ydinosa-alueita ovat asiakaspalvelu, myynti, huoltomarkkinointi sekä yrityksen kannattavuus. Ohjelmaan kuuluvat kaikki Nissan-jälleenmyyjät ympäri mailmaa, ja se on perustettu kannustamaan ja innostamaan jälleenmyyjiä parantamaan jatkuvasti omaa toimintaansa.

 

Lue seuraavaksi