Uutiset

Autot

Raskoneen Yölinja-palvelu avattu

Tampereen  ja Hämeenlinnan seudun kuljetus- ja jätehuoltoalan yrittäjät ovat huhtikuusta lähtien voineet viedä ajokaluston huoltoon yöksi ja saaneet sen aamuksi ajoon. Rekat, pakettiautot ja jätepakkaimet ovat liikenteessä päivisin, joten kaluston seisottaminen huollossa päivällä on yrittäjälle kallista. Raskone huoltaakin ajokalustoa öisin, ainoana alalla.

Raskoneen Yölinja-palvelu huoltaa raskaan kaluston ja pakettiautot yön aikana. Palveluun varataan aika etukäteen normaalin huollon tapaan – erona vain se, että aikoja on tarjolla läpi yön.

Jätehuoltopalveluita tuottava Sihvari Oy on käyttänyt vuosi sitten Vantaalla ja Kouvolassa avattuja Yölinjoja jo liki vuoden ja yrittäjälle palvelu oli enemmän kuin tervetullut.

“Autot ovat työkaluja, joiden pitää olla tuottavassa työssä mahdollisimman iso osa ajasta. Olen jo vuosia sitten kysellyt merkkikorjaamoilta sellaista palvelua, että yöllä korjattaisiin, tai edes iltavuorossa. Jos 1–2 auton liikennöitsijällä auto seisoo päivän korjaamolla, ei tule rahaa firmaan”, kertoo toimitusjohtaja Ari Sihvonen.

Yöaikaan huollattaminen on myös helpottanut Sihvarin arkea.

“Isoin hyöty on se, että auton ei tarvitse olla päivällä pois töistä. Myös työjärjestelymuutokset ovat vähentyneet, kun ei ole tarvinnut miettiä, miten töitä tehdään jos ei ole autoja. Meillä on pakko olla tietty määrä autoja ajossa aina.”

Yölinja-nimellä lanseerattu palvelu on ollut suosittu alusta lähtien ja nyt palvelua saa jo kuudella paikkakunnalla ympäri maata. Viimeksi Yölinja-palvelut avattiin Hämeenlinnassa ja Tampereella huhtikuussa. Asiakkaiden tyytyväisyys on Raskoneen toimitusjohtajan Timo Sepän mukaan ollut huima. “Teettämämme asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan lähes kaikki eli 97 % on suositellut tai suosittelisi Yölinjaa kollegoilleen.”

Raskone on parin viime vuoden aikana kehittänyt aktiivisesti uusia palveluita asiakkaiden tarpeista käsin.

“Näiden uusien palvelujen tueksi meillä järjestettiin vielä mittava sisäinen asiakaspalvelukoulutus, jolla vahvistettiin työntekijöiden omia vahvuuksia ja autettiin henkilöstöä kehittymään asiakaspalvelun eri osa-alueilla”, kertoo Seppä.

“Meidän menestyksemme perustuu siihen, että asiakkaamme pääsevät nopeasti tielle. Palvelut kehitetään siitä näkökulmasta, yhteistyössä asiakkaiden kanssa.”

Uudet Raskone Yölinja -huoltopalvelut avattiin Hämeenlinnassa Moreenissa ja Tampereella Multisillassa huhtikuussa.

Lue seuraavaksi