Uutiset

Autot

Raskaskonemaalaus.fi uudistaa ulkonäön

Kaluston ulkoisella ilmeellä on suuri merkitys niin työskentelyn mukavuuteen kuin yrityksen itsestään antamaan kuvaan. Sipoossa toimivan Raskaskonemaalaus.fi:n osaajat laittavat niin ajoneuvojen kuin raskaskoneidenkin pinnat uuteen hohtoon.

Vuosikymmenen vaihteen jälkeen perustettu, raskaiden ajoneuvojen ja raskaskoneiden maalaamiseen erikoistunut Raskakonemaalaus.fi haluaa tarjota asiakkailleen juuri heidän tarpeidensa mukaista ja tarpeisiin räätälöityä palvelua. Nuorekas, neljä osaajaa työllistävä joukko yhdessä nykyaikaisine laitteineen on juuri muuttanut uusiin ja ajanmukaisiin toimitiloihin Sipooseen.

”Uudet tilat antavat meille aiempaa paremmat mahdollisuudet niin toiminnan kasvattamiseen kuin asiakaspalvelutason parantamiseenkin”, kertoo toimintaa yhdessä Tuomo Nikaman kanssa luotsaava Petri Rajala Sipoossa.

Konepajatoiminnasta vapautuneet tilat pitävät sisällään oman hiekkapuhallushallin sekä erillisen maalaamon, joka nielaisee sisäänsä myös moduulimittaiset perävaunut. Maalaamon katto sijaitsee viiden metrin korkeudessa ja tiloista löytyvä siltanosturi auttaa muun muassa päällirakenteiden maalauksessa.

Raskaskonemaalaus.fi:n toiminta alkoi raskaskoneiden, kuten maansiirtokoneiden ja trukkien maalauksilla. Sittemmin palveluvalikoima on laajentunut edelleen muun muassa kuljetuskalustoon ja linja-autoihin.

Nuorekkaat ja innovatiiviset yrittäjät haluavat nujertaa maalaustyöllä olevaa hintavaa mielikuvaa tarjoamalla asiakkailleen kolmea eri hintaryhmää. Erot hintaryhmien välillä syntyvät niin käytetyistä menetelmistä kuin maaleistakin.

”Työn laadusta ei kuitenkaan tingitä, koska jokainen tiloistamme valmistuva työ toimii käyntikorttinamme”, painottaa Rajala.

Parhaassa hintaryhmässä autosta puretaan irti käytännössä kaikki maalaustyöhön vaikuttavat komponentit, kuten valot ja ovenkahvat, jolloin kaikki pinnat saavat ylleen uutta, erittäin korkealuokkaista automaalia. Toisessa ääripäässä on ekonomian ehdoilla tehtävä työ, jossa valaisimet ja ovenkahvat sekä muut irto-osat suojataan ja pintaan suihkutetaan kiiltoasteeltaan maltillisempi teollisuusmaali.

”Ekonomiamaalauksella autolle saadaan kustannustehokkaalla tavalla lisää käyttöikää”, kertoo Rajala, jonka mukaan auton purkaminen ja uudelleen kasaaminen syö monesti kahdesta neljään työpäivää.

Raskaskonemaalaus.fi haluaa palvella kaikkia asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla etsimällä aina asiakkaan tarpeita vastaavan ja hintatasoltaan oikeanlaisen ratkaisun. Yksi asiakaspalvelun tunnusmerkeistä on toimitusaikojen pitävyys, sillä itsekin kuljetusyrittäjänä toiminut Rajala tietää kalustoa käytettävän nykyisin tehokkaasti 24/7-periaatteella.

”Olipa kyseessä auto tai kone, on se asiakkaamme toiminnan kannalta kriittinen tekijä, jolloin sen on oltava liikenteestä pois mahdollisimman vähän aikaa. Toimintamme taipuu tarvittaessa myös nopeisiin läpimenoaikoihin, jolloin työskentelemme tiiminä taukoamatta”, kertoo Rajala, jonka mukaan nopeimmillaan rekkaveturin ylimaalaus sujuu kolmessa vuorokaudessa.

Nopeat läpimenoajat ovat mahdollisia muun muassa maalien kehittymisen, mutta myös itse omissa tiloissa tehtävän maalin sekoittamisen kautta.

Uusiin tiloihin siirtyminen antaa mahdollisuuden myös palveluvalikoiman laajentamiseen. Rajalan mukaan yritys tarjoaakin nyt asiakkailleen myös lasipalveluja, jotka nivoutuvat monesti yhteen auton ulkoisen ilmeen kirkastamisen kanssa.

Varsinaisen maalaustyön lisäksi myös pohjatöillä on erittäin suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Pohjatöissä hyödynnetään niin hiekkapuhallusta, hiontaa kuin soodapuhallustakin. Soodapuhallus soveltuu irtonaisen ruosteen ja epäpuhtauksien poistamiseen isoilta peltipinnoilta, laseista ja lasikuidusta, mutta esimerkiksi runkoihin sipoolaistoimijat tarjoavat lähinnä hiekkapuhallusta.

”Jokaista valmistunutta työtä on katsottava kriittisellä silmällä, koska jokainen työ on meille käyntikortti”, summaavat miehet Raskaskonemaalaus.fi:n takaa.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi