Uutiset

Autot

ProVan Oy varustelee monipuolisesti

Viime vuoden helmikuun lehdessä kerrottiin uudesta turkulaisesta ProVan Oy:stä, joka jatkaa maineikkaan Verhoomo Sorsan perinteitä Turussa. Henri Nikkilän vetämän yrityksen toimintaperiaatteena on tarjota täydellinen varustelupaketti räätälöitynä asiakkaan tarpeiden mukaan. Tästä oivana osoituksena on museoiden käyttöön varusteltu Citroen Jumper -pakettiauto. Sen tarkoituksenmukaisessa tavaratilassa kelpaa museoesineiden ja taideteosten reissata turvallisesti.

Henri Nikkilä (vas.) ja Joonas Rainio toteuttavat vaativiakin varusteluprojekteja kädentaitojensa avulla.

”Museot kuljettavat usein tauluja, patsaita ym. arvotavaraa pitkiäkin matkoja. Näin esimerkiksi näyttelyitä rakennettaessa tai lahjoituksia noudettaessa. Perinteisesti lattiapinta on täyttynyt äkkiä laatikoihin pakatuista tauluista ja kapasiteetti on ollut rajallinen. Tässä autossa upotimme Sortimon sidontakiskoja seiniin, lattiaan ja kattoon yhteensä noin 50 metriä. Cargobar -tankojen avulla tauluja ym. voidaan pakata autoon moneen kerrokseen. Myös raskaat esineet on niiden avulla helppo kiinnittää keskelle autoa.  Yhteensä tankoja on käytössä yli 20 kappaletta. Myös liukuovi on kiskotettu, joten tavaratila on käytössä koko pituudeltaan”, kertoo Nikkilä.

Varusteluja voi tehdä monella tapaa. Joku maksimoi taloudellisen hyödyn käyttämällä vähemmän laadukkaita osia tai fuskaamalla asennustyön laadusta. Nikkilän mielestä se ei kanna pitkän päälle, vaan tyytyväinen asiakas saavutetaan vain vuosia kestävän varustelun avulla.”Mahdollisimman suuri rahallinen kate ei saa olla yrityksen johtotähti. Me pyrimme hyvään asiakaspalveluun, tarkkaan asiakaskohtaiseen räätälöintiin sekä laadukkaaseen työhön laadukkailla komponenteilla”, lupaa Nikkilä.

”Olen nähnyt tina-/teippivirityksillä tehtyjä sähköjohtojen liitoksia. Me käytämme aina vesitiiviitä, sulatettavia liitoksia. Releet asennetaan aina relepohjiin ja sähköjohdot vedetään tuplasuojattuina. Useat käyttämistämme ratkaisuista ovat kalleimpia, mutta esimerkiksi takuuvikojen reklamointien vähyyteen ja sitä kautta asiakkaan tyytyväisyyteen asialla on suora yhteys”, jatkaa Nikkilä.Asiakas ei tosin kykene tällaisia piiloasioita näkemään, mutta uskomme vakaasti ,että tulevaisuudessa laadukas varustelu vaikuttaa asiakastyytyväisyyteen.”

Pro Van Oy:n Facebook-sivuilla on runsaasti kuvia varustelluista autoista.

Koko jutun voita lukea Lehtiluukusta tai Ammattiautot lehdestä 2/2013.

Lue seuraavaksi