Uutiset

Autot

Pitkä limusiini vaatii pitkän korjaamonosturin

Koskenkorvalainen Jari Mäki hankki amerikkalaisiin autoihin perustuvan yrityksensä erikoisautovuokraamoon pari vuotta sitten 12-metrisen Ford Excursion Limousinen. Sen yhdeksän metrin akseliväli aiheutti ongelman huoltojen yhteydessä: nostimet ovat aivan liian lyhyitä. Tänä vuonna valmistui korjaamorakennukseen laajennus, jonne Arpré Oy toimitti mittatilaustyönä riittävän kokoisen limusiininosturin.

Pitkä nostin antaa myös muita mahdollisuuksia, kuin pelkästään Excursion-limusiinin nostot. Se nostaa kahdeksan tonnia, joten tällä nostimella saadaan ylös esimerkiksi pick-upit, joissa on kuorma päällä tai iso amerikkalaiset asuntoautot. Tietysti sillä nousee ylös tavallinenkin auto, jopa kaksi kerralla.

Huoltohallirakennukseen ei olisi näin pitkä nostin sopinut, joten halliin oli tarve tehdä laajennus. Samalla uuteen osaan tehtiin kellarikerros, johon saatiin uutta varastotilaa. Laajennusosaan tuli myös rauhallinen, erillinen neuvottelu/edustustila, jonka seiniä koristavat muun muassa lopetetusta kyläkoulusta hankitut Suomen presidenttien muotokuvat.

Edustustilan yläpuolelle saatiin vielä mukavasti hyllymetrejä muun muassa e-merkityille valaisimille, joita Jari Mäen korjaamo asentaa paljon maahantuontivarustelujen yhteydessä. Kaikkiaan korjaamorakennuksessa on tilaa laajennuksen jälkeen 400 neliömetriä, eli kaksinkertainen määrä entiseen nähden.

Korjaamo on laajentunut myös asentajien määrällä mitaten. ”Olemme ottaneet kaksi vakituista asentajaa lisää, joten nyt meillä yhteensä viisi asentajaa. Heillä on omat erikoisosaamisalueensa, jolloin he pystyvät omaksumaan oman erikoisalansa tavallista paremmin. Poikani Tommi tuo maahan mopoautoja ja niiden varaosia, joten yksi asentaja on erikoistunut niihin.”

Testerit reaaliajassa

Jari Mäki on panostanut amerikkalaisten autojen korjaamiseen. Näissä diagnoosipistokkeet alkoivat yleistyä jo 80-luvulta lähtien. Testerit ovatkin yksi nykyaikaisen autokorjaamon edellytys. Jari Mäellä on GM-, Chrysler- ja Ford-merkkien osalta aina uusimmat päivitykset.
”Fordilta päivityksiä tulee kahden kuukauden välein, muilta kahdesti vuodessa. Meillä on esimerkiksi jo nyt päivityksiä ensi vuoden malleihin”, kertoo Jari Mäki. ”Ilman testeriä ei monia töitä voitaisi tehdä ollenkaan.”

Varaosat

Varaosat ovat merkittävä osa Jari Mäen toimintaa, jotka hän tuo itse maahan. Hän käy myös itse säännöllisesti Amerikassa. ”Tavara itse kyllä kulkee käymättäkin, mutta siellä on käytävä, että uskottavuus säilyy. Asiointi on helpompaa tuttujen henkilöiden kanssa. Kontteja sieltä tulee keskimäärin kahdeksan vuodessa. Sen lisäksi lentorahtina tulee 100-500 kg tavaraa joka viikko.”

”Joskus käy niin, että asiakas soittaa perjantaina ja kertoo tarvitsevansa jonkin osan. Kun soitan takaisin maanantaina puolen päivän aikaan ja kerron osan olevan täällä noudettavissa, niin asiakas luulee minun etsineen sen jostakin nurkista viikonlopun aikana. Yllätys on suuri, kun kerron osan tulleen Amerikasta viikonlopun aikana.”

”Teemme viikoittain tilauksen Amerikkaan, joka lähtee lentorahtina perjantaisin kohti Suomea ja se on viikonlopun aikana Suomessa. Jos kaikki asiat loksahtavat kohdalleen, tulee siis perjantaina aamupäivällä tilattu osa maanantaiksi tänne. Normaalitapauksessa osien toimitusaika on kolmesta päivästä viikkoon ja erikoisosillekin voidaan luvata 1-2 viikon toimitusaika. Tietysti joskus sattuu virheitä ja tulee väärä osa, mutta se on kuitenkin harvinaista.”

Jari Mäen myymälässä on huomioitu koko perhe. ”Joissain ostoskeskuksissa on järjestetty isäntäväelle mielekästä ajankulua sille välille, kun naiset ovat kaupoilla. Meillä asia on yleensä toisin päin, eli isännät ovat autotarvikekaupoilla ja muille matkassa oleville on katsottu muuta. Meillä on esimerkiksi country- ja western -vaatteita ja varusteita, leluja ja elintarvikkeita.”

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi