Uutiset

Autot

Nissan julkistaa 13 uutta hyötyajoneuvoa osana GT 2012 -liiketoimintasuunnitelmaansa

Yhtiö on asettanut itselleen seuraavat tavoitteet:
• Hyötyajoneuvojen liikevaihdon kaksinkertaistaminen vuoteen 2012 mennessä tilivuoteen 2007 verrattuna.
• Huipputason asiakastyytyväisyyden saavuttaminen globaaleilla hyötyajoneuvomarkkinoilla vuoteen 2012 mennessä.

Liiketoimintasuunnitelma perustuu merkittäviin investointeihin uusiin tuotteisiin. Nissan lanseeraa 13 täysin uutta hyötyajoneuvomallia vuoden 2012 loppuun mennessä. Lisäksi aiemman ilmoituksen mukaisesti Nissan aloittaa hyötyajoneuvojen myynnin Venäjällä syyskuussa 2008 sekä Intiassa ja Yhdysvalloissa vuoden 2010 aikana.

Edellisen liiketoimintasuunnitelman aikana (tilivuodet 2005-2007) Nissan lupasi kasvattaa hyötyajoneuvojen myyntimääräänsä 40 prosentilla 434 000 yksikköön ja kaksinkertaistaa liikevoittonsa kahdeksaan prosenttiin tilivuoden 2007 loppuun mennessä. Molemmat tavoitteet saavutettiin vuosi etuajassa.

– Nissan on kasvattanut hyötyajoneuvojen myyntiään jatkuvasti. Tavoitteenamme on olla yksi hyötyajoneuvomarkkinoiden merkittävimmistä tekijöistä vuoteen 2012 mennessä. Liiketoiminnan kasvattaminen entisestään edellyttää, että keskitymme eri puolilla maailmaa olevien hyötyajoneuvoasiakkaiden toistaiseksi täyttämättömiin tarpeisiin ja tarjoamme heille tuotteita, jotka ovat fiksuja ja luotettavia työpareja heidän jokapäiväisessä työssään, kertoo Nissanin maailmanlaajuisesta LCV-toiminnoista vastaava Andy Palmer.

Tilivuonna 2007* Nissan myi 519 703 hyötyajoneuvoja ja sen liikevoitto ylitti 8 prosenttia. Yksittäisistä tuotteista myydyin oli NP300-avolava, jota myytiin yhteensä 71 678 yksikköä. Suhteellisesti suurin Nissanin hyötyajoneuvojen markkina-alue oli Kiina (151 088 yksikköä) ja toiseksi suurin Japani (121 790 yksikköä).

Suomessa myytiin tilivuonna 2007 yhteensä 874 Nissan-hyötyajoneuvoa, joista myydyin yksittäinen malli oli Primastar. Nissanin jälleenmyyntiverkoston lisäksi yrityksen suurimpia hyötyajoneuvoja markkinoidaan Volvo Trucks Centerien kautta.

Nissan tuo tänä kesänä Suomen markkinoille NP300-pick-upin, joka tulee täydentämään Nissan-mallistoa edullisella ja kovaan työhön tarkoitetulla 4×4-lava-autolla. Kaikki NP300-mallit on varustettu mm. ilmastoinnilla, radio/CD-soittimella ja luonnollisesti nelivedolla. Hinnat alkaen 25 500,00 (sis. alv.).

*Tilivuosi 1.4.2007-31.3.2008

Lue seuraavaksi