Uutiset
Nissan esitteli Hannoverin autonäyttelyssä jännittävän uuden pick-up‑konseptin
Nissan esitteli Hannoverin autonäyttelyssä Nissan Navara Dark Sky ‑konseptiauton, joka osoittaa, että edes taivas ei ole rajana yhtiön hyötyajoneuvojen kehitykselle.
Yhteistyössä Euroopan avaruusjärjestö ESAn kanssa kehitetty konsepti toimii liikkuvana avaruuden tutkimuskeskuksena, jonka varusteluun kuuluu erikoisvalmisteiseen perävaunuun sijoitettu observatoriotason teleskooppi. Navara Dark Sky Concept on Nissan Intelligent Mobility ‑vision uusin käytännön toteutus, jossa Nissanin älykäs kuljettajan avustusjärjestelmä ProPILOT on optimoitu turvallista ja mukavaa perävaunun vetämistä varten.
Euroopan avaruusjärjestö kartoittaa tällä hetkellä tähtiä ennennäkemättömällä tarkkuudella hyödyntämällä Gaia-satelliittia, jonka kautta on saatu tietoja jo yli miljardista tähdestä. Nissan Navara Dark Sky -konseptiauto tukee ESAn projektia osaltaan viemällä tähtitieteilijät tarkkailemaan tähtiä syrjäisiin, ns. ”pimeän taivaan” paikkoihin, joissa asutuskeskusten tuottama valosaaste ei häiritse näkyvyyttä.
”Nissan Navara Dark Sky Concept on loistava esimerkki Nissanin kyvystä toimia yhteistyökumppanina, joka mahdollistaa asiakkailleen pääsyn mihin tahansa”, toteaa Nissanin Light Commercial Vehicles ‑liiketoimintayksikön Senior Vice President Ashwani Gupta. ”Nissan Intelligent Mobilityn ja ProPILOTin ansiosta voimme kehittää parhaita ratkaisuja asiakkaidemme tulevaisuuden liiketoimintatarpeisiin, olivatpa ne kuinka monimutkaisia tahansa.”
Nissan Navara Dark Sky Concept ‑konseptiautossa on runsaasti älykkäitä ominaisuuksia, jotka on uudistettu hyötyajoneuvoja käyttävien asiakkaiden tyypillisiä tarpeita huomioiden:
- ProPILOT auttaa kuljettajaa auton hallinnassa yhdistämällä Nissanin älykkään vakionopeudensäätimen ja ohjausta avustavat teknologiat. Järjestelmä säilyttää turvavälin edellä ajavaan ajoneuvoon ja pitää sekä auton että perävaunun keskellä ajokaistaa myös kaarteissa.
- Älykäs Around View Monitor ‑kamerajärjestelmä on päivitetty uutuuskonseptissa perävaunun vetämistä silmällä pitäen. Järjestelmä helpottaa pysäköintiä näyttämällä kuljettajalle lintuperspektiivinäkymän auton ja perävaunun ympäristöstä.
- Kuolleen kulman varoitusjärjestelmää on kehitetty havaitsemaan katvealueella olevat ajoneuvot myös perävaunun liikealueella.
- Vetokoukun kohdistusjärjestelmä kohdistaa vetokoukun automaattisesti perävaunuun hallitsemalla ohjausta, liikkeellelähtöä, jarrutusta ja vaihteiden vaihtoa.
- Nissan LEAFin sähköautoteknologiaa hyödyntävät kannettavat akkuyksiköt toimivat varavirtalähteenä myös tiettömien taipaleiden takana.
Konseptiauton perävaunuun on sijoitettu tehokas PlaneWave-teleskooppi. Nissan Intelligent Mobility ‑teknologian ansiosta teleskooppi voidaan kuljettaa myös syrjäisiin paikkoihin, joissa on mahdollista tarkkailla pimeää tähtitaivasta.
”Nissan Navara Dark Sky Concept mahdollistaa tähtien tarkkailun syrjäisissä, valosaasteettomissa paikoissa sekä teleskooppien turvallisen ja helpon kuljettamisen”, kertoo ESAn Gaia-satelliitista vastaava Senior mission manager Dr. Fred Jansen. ”Konseptiauton perävaunuun sijoitetun teleskoopin kaltaisia teleskooppeja käytetään maan pinnalta tehtäviin planeettojen ja tähtien seurantatutkimuksiin, jotka perustuvat Gaiasta saatuihin tietoihin.”
Nissanin Light Commercial Vehicles –liiketoimintayksikön johtaja Paolo D’ettore sanoi: ”Lähes neljäsosa Euroopan Navara-asiakkaista käyttää autoaan säännöllisesti vetoautona. Halusimme hyödyntää Nissanin Intelligent Mobility –teknologioita rakentaaksemme vieläkin edistyneemmän ja suorituskykyisemmän pick-upin vastamaan asiakkaidemme tarpeisiin. Tämän työn tuloksena syntyi Nissan Navara Dark Sky –konseptiauto, ja tulevaisuudessa pyrimme tekemään perävaunun vetämisestä aiempaa yksinkertaisempaa ja miellyttävämpää.”
Nissan Navara Dark Sky Conceptin ulkoasu on saanut inspiraationsa kosmoksesta. Korin tummaa väriteemaa on koristeltu tähtisumua muistuttavilla kuvioilla, ja sisäverhoilussa yhdistyvät yötaivaan syvän tummat sävyt ja laskevan auringon oranssi hohde. Istuinten heijastavat oranssit saumat valaisevat matkustamoa, joten tähtien tarkkailua häiritseviä valkoisia valoja ei tarvita.
Häiritsevän valon minimoimiseksi autossa ja perävaunussa käytetään pelkästään punaisia valoja. Punaisen valon aallonpituus on viimeinen, jonka ihmissilmä voi aistia, ja punainen valo aiheuttaa vain vähän valosaastetta.
Läheisessä yhteistyössä ESAn kanssa kehitetyssä perävaunumoduulissa on myös erityinen jäähdytysjärjestelmä, jotta teleskoopin lämpötila pysyy vakaana ja se voidaan kalibroida aina optimaalisessa lämpötilassa eri paikkoihin siirryttäessä.
Kun teleskooppi on vedetty haluttuun ja usein hankalapääsyiseen paikkaan, perävaunumoduulin mekanisoitu katto voidaan avata teleskoopin suuntaamiseksi yötaivaalle. 40 cm:n primaaripeilin ansiosta teleskoopilla voidaan tarkastella yksityiskohtaisesti vaikkapa Saturnuksen renkaita ja havaita kaukaisiakin galakseja, tähtisumuja ja supernovia.
Nissan Navara Dark Sky Concept on suunniteltu käyttäjiensä työtarpeita silmällä pitäen. Tätä tarkoitusta palvelevat tukeva vetokoukku, jykevä tikapuurunko ja 2,3-litrainen kaksoisturbodieselmoottori, jonka 190 hv:n teho ja 450 Nm:n vääntö mahdollistavat painavan teleskoopin vetämisen helposti vaativassakin maastossa.
Sekä auto että perävaunu on varustettu kannettavilla akkuyksiköillä, joissa on hyödynnetty Nissanin sähköautojen tosikäytössä koeteltua akkuteknologiaa. Kun akkuyksiköt ovat säilytyspaikassaan, auton dieselmoottori lataa niitä jatkuvasti, jotta ne ovat aina käyttövalmiina.
Konseptin älykkäitä ominaisuuksia ovat myös Wi-Fi-yhteys, työpiste kannettavaa tietokonetta varten ja UHF-lähetin, joten tutkimustulokset on mahdollista lähettää välittömästi mihin tahansa päin maailmaa. Auton ja perävaunun jokaiseen kulmaan sijoitetut kahdeksan tutkayksikköä pitävät NissanConnect-järjestelmän kojelautanäytön kautta kuljettajan jatkuvasti ajan tasalla siitä, mitä auton ympärillä tapahtuu.
Nissan Intelligent Mobility ‑teknologian ansiosta Nissan Navara Dark Sky -konseptiauto tarjoaa pick-up‑segmentin älykkäimmät ominaisuudet perävaunun vetämiseen.
Huipputason Nissan Intelligent Mobility ‑teknologiat mahdollistavat teleskoopin vetämisen juuri optimaaliseen paikkaan tähtien tarkastelun kannalta, sillä tutka-anturit ja kamerat löytävät vaikeassakin maastossa parhaan paikan perävaunun vakaata pysäköintiä varten. Nissan Navara Dark Sky –konseptiautoa on korotettu 50 millimetrillä tavalliseen Navaraan verrattuna. Suurempi maavara parantaa auton maastokelpoisuutta entisestään.
Hannoverin autonäyttelyn jälkeen Nissan aikoo lahjoittaa konseptiauton teleskoopin sopivalle taholle nuorten astronomiaharrastuksen ja koulutuksen tukemista varten.