Uutiset

Autot

Miten uudet sähköiset liikkumisvälineet vakuutetaan?

Ajoneuvolaki muuttuu 1.1.2016. Tämän jälkeen monet uudet sähköiset liikkumisvälineet tulevat liikenteessä laillisiksi. Moottoriajoneuvot on lain mukaan liikennevakuutettava, mutta miten on uusien sähköisten liikkumisvälineiden laita?

Sähköisiä liikkumisvälineitä ovat esimerkiksi Segway-tyyppiset kulkuvälineet, sähköiset tasapainolaudat, sähköiset potkulaudat, yksipyöräiset itsestään tasapainottuvat laitteet sekä sähköavusteiset polkupyörät.

– Suurinta osaa näistä sähköisistä liikkumisvälineistä ei ole luokiteltu EU:n tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti ajoneuvoiksi. Tällöin ne rinnastetaan vakuuttamisvelvollisuudeltaan kevyeen liikenteeseen, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen kertoo.

Liikennevakuutus on otettava kaikille niille liikkumisvälineille tai ajoneuvoille, joiden teho ylittää 1kW tai huippunopeus on suurempi kuin 25 km/h. Lisäksi liikennevakuutus tulee ottaa moottorilla varustetulle polkupyörälle, jonka teho saa olla enintään 1kW ja huippunopeus 25 km/h. Pyörälle on EU:ssa oma ajoneuvoluokka, mistä vakuuttamisvelvollisuus johtuu.

Sen sijaan liikennevakuutusta ei tarvitse eikä voi ottaa jalankulkua avustaville tai korvaaville liikkumisvälineille, joiden teho on enintään 1 kW ja jotka kulkevat enintään 15 km/h. Lisäksi vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät polkemista edellyttävät sähköavusteiset polkupyörät, joiden huipputeho saa olla enintään 250 W ja maksiminopeus 25 km/h. Liikennevakuutusta ei myöskään oteta niin sanotuille kevyille sähköajoneuvoille, joiden teho on enintään 1 kW, huippunopeus 25 km/h ja leveys enimmillään 80cm.

Vinkit laitteita harkitseville

Vakuuttamisvelvollisuuden kannalta on erittäin tärkeä selvittää ostotilanteessa laitteen huippunopeus ja -teho. Vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävien liikkumisvälineiden aiheuttamia vahinkoja ei voida korvata liikennevakuutuksesta. Tilanne on sama kuin esimerkiksi polkupyörien kanssa. Vapaaehtoisista vakuutuksista, kuten tapaturma- ja vastuuvakuutuksista, kannattaakin huolehtia.

– Tapaturmavakuutuksesta korvataan itselle aiheutettuja henkilövahinkoja ja vastuuvakuutus korvaa ulkopuoliselle aiheutettuja henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Jos vapaaehtoinen vakuutusturva puuttuu, vahingon aiheuttaja vastaa itselleen ja muille aiheuttamistaan vahingoista, korvauspäällikkö Antti Tuulensuu Liikennevakuutuskeskuksesta selventää.

Lisäksi laitteilla ajaessa tulee olla varovainen ja huomioida muut tienkäyttäjät sekä ottaa selvää liikennesäännöistä etukäteen. Asiallisten turvavarusteiden, esimerkiksi kypärän, käyttäminen on myös tärkeää. – Jos laitteen teho on yli 1 kW tai nopeus yli 25 km/h, on suositeltavaa selvittää Trafilta, saako laitetta ylipäänsä käyttää Suomen tieliikenteessä, muistuttaa lakimies Visa Kronbäck.

 

Lue seuraavaksi