Uutiset

Autot

Mercedes-Benzin adVANce-strategia

Mercedes-Benz on takonut maailmanlaajuisesti viime vuosina huikeaa tulosta ja ajoneuvojen myyntiluvut ovat olleet komeaa luettavaa. Saksalaisjätti ei kuitenkaan ole jäänyt pelkästään nauttimaan menestyksestä, vaan yrityksen tähtäin on jo tulevien sukupolvien maailmassa. Mercedes-Benz Vans tuleekin investoimaan lähivuosien aikana 500 miljoonaa euroa tulevaisuuden kuljetusratkaisujen suunnitteluun sekä pakettiautojen sulauttamiseen osaksi tietoketjuja. Elokuussa Mercedes-Benz Vans esitteli Stuttgartissa katsauksen siitä, miltä pakettiautoluokan kuljetussektori saattaa näyttää tulevina vuosikymmeninä.

Mercedes-Benzin uutuusstrategiassa tullaan ottamaan huomioon niin kaupungistuminen, verkkokaupan kasvu sekä palveluiden siirtyminen internettiin. Tarjoamme digitaaliajan kuljetusratkaisun ja sulautamme pakettiauton osaksi älykästä, yhteistoiminnallista tietoketjua”, kertoo Mercedes-Benz Vansin johtaja Volker Mornhinweg. Osana projektia Stuttgartissa esiteltiin Vison Van -konseptiajoneuvo sekä kolme keskeistä kehityskohdetta: pakettiauton yhdistäminen internettiin, autojen varustelun kehittäminen sekä uudet konseptit tavaroiden ja ihmisten kuljettamiseen.

Vision Van loppukuljetuksiin

Lähikuljetuksiin kehitetyt droonit palvelevat esimerkiksi ruuhka-alueilla, mutta myös vaikeimmin saavutettavissa kohteissa. Droonit on kehitetty yhteistyössä kalifornialaisen Matternet-yrityksen kanssa.

Stutggartissa huomion keräsi täyssähköinen Vision Van -konseptiauto, jossa yhdistyvät monet ratkaisut niin sanottuun viimeisen kilometrin kuljetustarpeeseen erityisesti kaupunkiympäristössä. Vision Vanissa koko kuljetusketju on yhdistetty digitaalisesti tilaajasta jakelukeskukseen saakka ja auton tavaratila on täysin automatisoitu. Alle kahden kilon pakkaukset voidaan toimittaa perille ajoneuvon katolle integroiduilla kahdella drooni-robottilennokilla jopa kymmenen kilometrin päähän ajoneuvosta. Itse ajoneuvossa on 75 kilowatin sähkömoottori, jonka kapasiteetti riittää jopa 270 kilometrin matkalle.

Kehityskohteet kertovat suunnan

Mercedes-Benzillä on kiinnitetty runsaasti huomiota pakettiautojen sekä netin yhteistoimintaan ja tutkimuslinjasta käytetään nimeä digital@vans. Esimerkkinä toimii telematiikkayksikkö, joka kerää ja prosessoi kaiken tilausta tiedon ja lähettää sen kuljetusten järjestäjälle. Toinen käytännön esimerkki on huoltoajoneuvojen osien ja työkalujen hallinta, jonka kautta mahdolliset puutteet havaitaan ajoissa ja ne voidaan paikata esimerkiksi yön aikana.

Toinen kehityskohde on autojen varustelun kehittäminen, josta käytetään tunnusta solutions@vans. Tästä esimerkkinä toimii automatisoitu tavaratila, jonka kautta kuljettaja on koko ajan tietoinen tavaratilan järjestyksestä ja hän saa myös oven avatessaan käsiinsä heti kuljetusta odottavan lähetyksen. Samaan varusteluun kuuluvat myös droonit sekä automaattisesti kulkevat kuljetusrobotit.

Kolmas strategia on kuljetustarpeiden mukaisesti räätälöidyt konseptit tavaroiden ja ihmisten kuljettamiseksi eli mobility@vans. Sen avulla täydennetään julkista liikennettä tarjoamalla tehokkaita ja yksilöllisiä liikkumisratkaisuja sekä tavarankuljetuspalveluja. Näillä voidaan sekä tasoittaa ruuhkahuippuja että palvella vuorokauden hiljaisimpina ajankohtina.

Voimakas panostus innovaatioihin

Tulevaisuudessa ovellesi voi ilmestyä tämän näköinen jakelija tuomisinaan vaikka saman päivänä tilattuja tuotteita. Robotit voivat toimittaa tavarat jopa kolmen kilometrin päähän ajoneuvosta ja ne tunnistavat esteet matkallaan. Robottien takana on Starship Technologies -yritys, jonka tuotekehitysyksikkö toimii Virossa.

Mercedes-Benz Vans on päättänyt vakaasti kulkea alansa edelläkävijän polkua ja tätä tarkoitusta varten on perustettu oma tutkimusyksikkö nimeltään Future Transportation Systems. Yksikkö työllistää jo 200 työntekijää ja sillä on toimipisteitä jo Stuttgartissa, Berliinissä sekä Kalifornian Piilaaksossa. Stuttgartin tapahtumassa oli esillä FTS-yksikön näkemyksiä alan kehityksestä sekä esimerkkejä useista alan yhteistyöyritysten kehittämistä keksinnöistä sekä tutkimuskohteista.

Lue seuraavaksi