Uutiset

Autot

Mercedes-Benz ottaa käyttöön uuden VAN.EA-perusrakenteen

Mercedes-Benz Vans tarjoaa jo tällä hetkellä täyssähköisen vaihtoehdon jokaisesta keskikokoisesta ja isosta pakettiautomallistaan. Kuluvan vuoden lopulla mallisto täydentyy vielä kevyemmällä EQT-mallilla. 2020-luvun puolivälistä lähtien kaikki uudet täyssähköiset pakettiautot tulevat hyödyntämään erityisesti sähköautoille suunniteltua täysin modulaarista VAN.EA- perusrakennetta.  Ensimmäinen uudelle perusrakenteelle toteutettava malli on seuraavan sukupolven eSprinter. Sitä kautta VAN.EA-perusrakennetta käytetään kaikissa Mercedes-Benzin keskikokoisissa ja isoissa sähköpakettiautoissa vuosikymmenen puolivälistä eteenpäin, tarkemman ajankohdan muotoutuessa kunkin mallisarjan uudistustahdin mukaan.  

Uuden sukupolven täyssähköistä eSprinteriä tullaan valmistamaan Saksassa Düsseldorfissa ja Ludwigsfeldessä sekä Yhdysvaltain ja Kanadan markkinoita varten Charlestonin tehtailla USA:ssa. Düsseldorfin tehtaan tuotantoa pohjustetaan sähköautojen vaatimaan valmistusteknologiaan noin 400 miljoonan euron investoinneilla.

Mercedes-Benzin isojen pakettiautomallien tuotantoa Euroopassa järjestellään osana valmistajan sähköistymisstrategiaa. Sähköisten umpipakettiautojen valmistus käynnistyy myös toistaiseksi nimeämättömällä Mercedes-Benzin tehtaalla Keski- tai Itä-Euroopassa. Lisäksi tavoitteena on uudenlainen kumppanuus muiden sähköautovalmistajien kanssa. Ensimmäisenä askeleena tällä tiellä Mercedes-Benz ja yhdysvaltalainen Rivian ovat kirjoittaneet aiesopimuksen strategisesta yhteistyöstä, joka koskee isojen sähköpakettiautojen valmistamista kummallekin yhtiölle Euroopassa. Tuotannon on tarkoitus alkaa muutaman vuoden kuluttua ja koskea kahta eri kokoluokan pakettiautoa.

”Operoimme hyvin kilpaillussa toimintaympäristössä. Jatkossa kilpailu kiristyy entisestään, kun yhä useammat valmistajat tulevat tarjoamaan omia sähköisiä vaihtoehtojaan. Olemme sitoutuneet tarjoamaan asiakkaillemme parhaat autot ja palvelut, joten meidän on oltava hyvin innovatiivisia ja kilpailukykyisiä kaikilla toiminta-alueillamme”, Mercedes-Benz Vansin toimitusjohtaja Mathias Geisen painottaa.  

Lue seuraavaksi