Uutiset

Autot

Mailapoika esteettömänä taksiversiona

 

Kyseisten ongelmatilanteiden purkamiseksi ja lisäautojen saamiseksi liikenteeseen on elokuusta 2007 alkaen rajoittamattomien taksilupien lisäksi myönnetty esteettömiä taksilupia.
Varustemääräykset ja yleiset ominaisuudet, koskien esteettömiä takseja jäivät uudessa taksilaissa määrittelemättä, josta syystä seurauksena oli väljä lupakäytäntö. Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelikin uuden asetuksen asian selkeyttämiseksi ja pelisääntöjen selventämiseksi ja lähetti asetuksen EU:n notifioitavaksi.

Ministeriön tavoitteena on parantaa esteettömien kuljetusten laatua ja saatavuutta. Asetuksen astuttua voimaan 1 lokakuuta 2009 selvenivät pelinsäännöt kertaheitolla. Nyt asiakkaan tilaama esteetön taksi tulee täyttää asetuksen kaikki kohdat, jotta auto kelpaa kyseisen autoluokan mukaisiin ajotehtäviin.

Keväällä 2009 Pikavuoro koeajoi Volkswagen Transporter-alustalle Jonasson Oy:n valmistaman pyörätuolikuljetuksiin soveltuvan esteettömän taksiversion. Nyt oli vuorossa Transporterin pikkuveli Caddy, josta on samoilla perusteilla valmistettu, samaan käyttötarkoitukseen soveltuva isoaveljeään pienempi ja edullisempi ammattilaisten työkalu. Palautetaan kuitenkin aluksi mieleen mikä esteetön taksi oikeastaan on. LVM:n asetus määrittelee esteettömän taksin erityisesti pyörätuolia käyttävien vammaisten asiakkaiden kuljetusta varten rakennetuksi ja varustelluksi muuksi kuin invataksiksi määritellyksi M1-luokan autoksi, jota käytetään yleiseen luvanvaraiseen taksiliikenteeseen.

Esteettömän Volkswagen Caddyn käyttö taksina tuo mukanaan yhden suuren edun, joka on perinteistä taksia monipuolisempi käyttömahdollisuus. Auton sisäjärjestelyt mahdollistavat pyörätuolikuljetuksissa kuljettajan ja neljän matkustajan lisäksi pyörätuolimatkustajan kuljettamisen. Pienillä järjestelyillä autosta löytyy rullavyöllä varustettu mukava istuinpaikka kuudelle henkilölle, eikä mukana seuraavista pyörätuoli varusteista ole tietoakaan. Tällöin myös auton käyttö, muissa suuria ja pieniä henkilömääriä käsittävissä tilauksissa on mahdollista. Lisäksi auton hyvä sisäkorkeus tekee siitä myös mainion paaritaksin. Näin auton monipuolisella käytöllä ajovuorot täydentyvät eikä luppoaikoja synny.

Aiemmin ei esimerkiksi pyörätuolin kiinnitystapaa ollut mitenkään tarkasti määritelty, minkä johdosta pyörätuolissa matkustanut asiakas altistui liikenteessä vakaville onnettomuuksille. Uuden asetuksen myötä pyörätuolikiinnitys pitää olla standardin mukainen, toisin sanoen kiinnitettynä neljästä pisteestä ja matkustajalla tulee olla vielä vähintään 2-pisteturvavyö. Esteettömäksi taksiksi rekisteröidyn auton varusteisiin perinteisestä invataksista poiketen kuuluu kulkuliuska eikä välttämättä nostin, joka sekin tarvittaessa autossa saa toki olla. Kulkuliuska pitää olla yhtenäinen ja autoon tukevasti kiinnitetty, koska irralliset kulkuliuskat on todettu turvallisuudeltaan epävarmoiksi.

Jonasson Oy

Jonasson Oy on vuonna 1965 perustettu, alusta asti autojen sisustamiseen keskittynyt yksityinen yritys. Vuodesta 1991 yritys panostanut koko tuotekehityksensä Volkswagen VIP-bussien sisustukseen ja varusteluun, mikä on luonut vahvan merkkiosaamispohjan koko henkilökunnalle. Yritys on Pohjoismaiden ainoa yhteen automerkkiin erikoistunut koritehdas.
Volkswagen Transporter on ollut tehtaan päämalli 90-luvun alusta saakka. Kesällä 2007 käynnistyi 8-16-paikkaisten Volkswagen Crafter -invataksi- ja pienoislinja-automallistojen tuotanto.

Jonasson varustelee vuoden aikana yhteensä noin 800 yksilöllistä Volkswagen-hyötyautoa. Ylöjärven tehtaalla työskentelee noin 40 henkilöä. Yrityksen liikevaihto vuonna 2008 oli 8,2 M€. Liikevaihdosta viennin osuus oli reilut miljoona euroa. Uutena aluevaltauksena Jonasson Oy:llä ovat tämän vuoden tuotantoon tulleet esteettömän taksin kolme vaihtoehtoa Crafter, Transporter ja Caddy.

Volkswagen Caddy

Koeajossa ollut Volkswagen Caddy on varsin tuore tapaus Suomessa verhoiltuna ja hyötykäyttöön rakennettuna tilataksina. Vuonna 2005 esitelty 2K edustaa Caddyn kolmatta sukupolvea. Alun perin Caddy oli Volkswagenin valmistama lava-auto, kun taas nykyään valmistettavat Caddyt ovat monikäyttöautoja. Automallin nimi on alun perin johdettu golfin mailapoikaa tarkoittavasta sanasta, koska se perustuu yhtiön Golf-malliin. Yhdysvaltain markkinoilla oli vuonna 1978 esitelty Golfiin, eli sikäläisittäin Volkswagen Rabbitiin, perustunut Rabbit Pick-up. Caddya ei nimenä olisi voinut edes käyttää, sillä Yhdysvalloissa se ymmärretään Cadillacin lempinimenä. Autoja valmistettiin Pennsylvanian Westmorelandissa vuosina 1979-1983.

Ensimmäinen Caddy esiteltiin Euroopassa 1980. Se perustui vuonna 1974 esiteltyyn Golfin I sukupolveen. Autoa ryhdyttiin rakentamaan Jugoslaviassa sijainneessa tehtaassa, joka myöhemmin tuhoutui pommituksessa Jugoslavian sodan aikana. Uusin Caddy esiteltiin vuonna 2005, jolloin sen ratkaisut perustuivat pitkälti Golfin V sukupolveen. Mallia ryhdyttiin valmistamaan Puolassa sijaitsevassa Poznanin autotehtaassa. Kolmannen sukupolven Caddya on saatavana umpipakettiautona ja henkilökuljetukseen soveltuvina malleina Caddy Kombi ja Caddy Life sekä Caddy Life Tramper-matkailuautoversiona.

Ammattilaisen ajamana

Alusta Caddyssä on pienin muutoksin sama kuin Touranissa. Sähköinen ohjaustehostin on toimiva ja ohjautuvuus täsmällistä kuten Touranissakin aikanaan todettiin. Kaarteissa korin suuri korkeus tulee kyllä esille, mutta kokonaisuutena Caddy on varsin henkilöautomainen ajettava.

Jousitus on tukeva, mutta kohtuullisen mukava. Aivan Touranin veroisesti jousitus ei kuitenkaan toimi. Vaikka jäykkä taka-akseli on vanha ja yksinkertainen, niin sen hyvät puolet ovat edelleen olemassa. Kuormankantokyky ei ole pelkästään lehtijousien varassa, vaan niiden apuna ovat kookkaat vastinkumit lisäjousina ja pohjaan lyönnin estiminä. Lisäkumit tekivät jousituksen sisäänjoustosta selvästi tukevamman oloisen, mikä tuntui korissa havaittavana tömäyksenä, mutta kevyemmillä kuormilla tätä ominaisuutta ei esiintynyt.

Jonasson tarjoaakin uusimpiin malleihinsa 250 euron lisähintaan mukavuusiskunvaimentimet taakse, joiden asennus matalalattiamuutostyön yhteydessä käy vaivatta. Näitä iskunvaimentimia ei koeajoautossa vielä ollut. Nykytyyliin mukaiset renkaat (205/55R-16) auttoivat pienten epätasaisuuksien tasoittamisessa. Melutaso oli Caddy Maxi:ssä hyvin henkilöautomainen. Dieselmoottorin ääni oli karhean voimakas varsinkin kiihdyttäessä, mutta hiljeni miellyttävälle tasolle nopeasti. Maantienopeudessa renkaiden melu ja kumina korirakenteesta johtuen lisääntyi, mutta ei ylittänyt normaalin farmarin haittaääniä.

Haittaavana melulähteenä oli kaupungin mukulakivikadulla ajettaessa muutostöistä (ajoramppi ala-asennossa) lähtevät kolinat. Tällöin metallinen ajoramppi osui aika-ajoin metalliseen kaukaloon ja kolahdukset olivat melko äänekkäitä. Hallituksen puheenjohtaja Juha Jonassonin kanssa asiasta keskusteltaessa kuulin, että viimeisimmässä rakennepäivityksessä jossa pyörätuolipaikan lattia muutettiin asetuksen alle 5 % kaltevuusvaatimuksiin, ongelma on poistunut. Muutoksen myötä metallipinnat eivät ole enää vastakkain.

Caddyn ergonomisesti suunniteltu ohjaamo tarjosi ihanteelliset työolosuhteet. Vakiovarusteisiin kuuluu mm. ohjauspyörän korkeus- ja pituussäätö, kuljettajan istuimen korkeuden- ja ristiseläntuen säätö, sähkökäyttöiset ikkunat sekä sähkösäätöiset ja lämmitettävät peilit. Lisäksi sisätilat on varustettu useilla pienillä mutta käytännöllisillä yksityiskohdilla, kuten asiapapereiden ja karttojen säilytyslokeroilla, jotka helpottavat kuljettajan työskentelyä. Onhan kyseessä työkalun lisäksi monen taksimiehen toimisto.

Kaiken kaikkiaan Caddy, vaikkakaan ei näytä isolta autolta ulkoapäin ja mahtuu normaaliin parkkiruutuun helposti, on sisältä katsottuna iso ja tilava auto. Kuljettajan ympäristö on saatu varsin avaraksi ja näkyväisyys autosta on erinomainen.

Uusin tekniikka takaa turvallisuuden.

Myös turvallisuuteen on panostettu vahvasti Volkswagen Caddyssä. Caddy Maxi Life tarjoaa vakiona perusteellisen turvavarustuksen, joka pitää sisällään muun muassa ABS-jarrut, TCS-luistoneston sekä kaksi turvatyynyä edessä että sivuturvatyynyt kuljettajalle ja etumatkustajalle. Lisätoivomuksesta auton voi varustaa myös kehittyneellä ESP+ -ajonvakautusjärjestelmällä, jarruassistentilla ja perävaunun vakautusominaisuudella.

Caddy Maxin Diesel vaihtoehdot

Caddy Maxi Life on saatavilla kolmella eri moottorivaihtoehdolla, joista Jonasson Oy varustelee esteettömiksi takseiksi ainoastaan diesel-mallit.
– 1,6-litrainen bensiinimoottori (75 kW / 102 hv)
– 1,9-litrainen turbodiesel (TDI) (77 kW / 105 hv)
– 2,0-litrainen turbodiesel (TDI) (103 kW / 140 hv).
1,9-litrainen moottori on saatavissa myös automaattisella DSG-suorakytkentävaihteistolla. Ohessa dieselversioiden tekniset tiedot.

Esteettömän taksin vaihtoehdot

Kun puhutaan Jonasson Oy:stä, niin vaihtoehtoina ei tule kysymykseen muut kun Volkswagenin alustoille tehdyt mallit. Volkswagenilla on tarjota kolme erikokoista alustaa joista saa ammattitaidolla rakennettua esteettömyyden kriteerit täyttävät autot.

Suurimpina vaihtoehtoina ovat invatakseiksi muutetut VW Transporter ja Crafter. 1+8 tarkoitetut invataksit palvelevat pääasiallisesti pyörätuolia käyttäviä matkustajia. Lainsäädäntö asettaa sille tiukemmat sisäkorkeusvaatimukset(145 cm) kuin muille esteettömille takseille. Sillä taataan myös isoimpien sähköpyörätuolien ja pisimpien matkustajien laadukkaat kuljetukset. Invataksiin mahtuu aina kaksi pyörätuolia. Sen lisäksi uusi Transporter täyttää esteettömän taksin laatuvaatimukset ilman kattokorotusta tai kalliita muutostöitä.

Nyt pääosassa oleva monikäyttöinen 1+6 hengen VW Caddy on muita malleja pienempi ja edullisempi mutta kuitenkin täysiverinen vaihtoehto taksitolpille palveluntarjoajana. Uusi asetus mahdollistaa esteettömän tilataksin monipuolisen käytön jatkossakin, mutta asettaa uusia mitta- ja turvallisuusvaatimuksia pyörätuolimatkustajien laadukkaan kuljetusten varmistamiseksi. Sisääntuloaukon mittavaatimus on vähintään 130 cm ja sisäkorkeus pyörätuolipaikalla on oltava 135 cm. Lisäksi uusi asetus edellyttää standardin mukaisen pyörätuolin sidontajärjestelmän ja yhtenäisen ajoliuskan.

Caddyn matalalattia-muutostyö ja takimmaisen istuimen poistaminen mahdollistaa 1+4 hengen lisäksi yhden pyörätuolimatkustajan kuljetuksen. Carsport-varustelu sisältää lattiamadalluksen sisä- ja ulkotöineen, pakoputken muutossarjan, nelipistevyöt pyörätuolille (sähköinen lukitus edessä, kiristysvyöt takana), kolmipistevyöt pyörätuolissa matkustavalle sekä taittuvan rampin. Takimmaisen istuimen pikalukitus säilyy alkuperäisenä, joten sitä voi käyttää normaalisti. Pyörätuolin kiinnityksen ja siinä matkustavan turvavyöjärjestelmät ovat SFS 5912- ja ISO 10542-1 -standardien mukaisia.

Varustelu on myös Tüv:n ja Volkswagen Ag:n hyväksymä. Auto soveltuu myös paarikuljetuksiin. Lisävarusteena Jonasson Oy tarjoaa Caddyyn mm. istuinten nahkaverhoi-lun, ikkunaverhot sekä Cobra-malliston EC-hyväksytyn RST-valotelineen, sivuputket astin-syvennyksin, kattokaiteet ja kromiset peilintaustat. Auton taksihinta 1.9TDI-moottorilla on n. 23 000 euroa ja dsg- automaattina n. 25 000 euroa + muutostyöt matalalattiaisuudesta eli uudella mobi-tec tasalattiamallilla 11.750 euroa. Hinnat sis. alv:n. Vertailun vuoksi voisi kertoa, että VW Transporter ja Crafter invataksien hankintahinta on vähintään 15 000 euroa enemmän.

Pentti Nurmela

Tekniset tiedot:

 

Lue seuraavaksi