Uutiset

Autot

Lumi ja loska aiheuttavat vaaratilanteita

Kevättalvi tuo tullessaan lomaviikkojen ruuhkia, pitkiä ajomatkoja ja vaihtelevia sääolosuhteita. Ajo-olosuhteiden huomiointi ennen autoon nousua ja tien päällä voi vähentää vaaratilanteisiin joutumisen riskiä. 

Olipa kyse pidemmästä talvilomamatkasta tai pelkästä kaupunkiajosta, vaihtelevat kevättalven säät aiheuttavat haasteita kaikkialla Suomessa. Autoileville onkin nyt erityisen tärkeää pitää ajokalusto kunnossa ja varautua yllätyksiin tien päällä. Lisäksi kannattaa selvittää etukäteen ajoreitillä vallitseva sää ja varata matkaan riittävästi aikaa.

Puhdista peruutustutkan anturit

Peruutustutka on hyödyllinen lisävaruste, joka tekee parkkeeraamisesta turvallisempaa. Tutkan toiminta voi kuitenkin häiriintyä, jos anturit ovat lumen, kuran tai jään peittämät.

– Mikäli anturit ovat peitettyinä, tutka saattaa esimerkiksi piipata lähestyvän esteen merkiksi tauotta. Ongelman voi välttää tarkistamalla ennen liikkeelle lähtöä, että anturit ovat puhtaat. Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että peruutustutka on aina vain lisäturva, eikä korvaa autoilijan tarkkaavaisuutta, kertoo Autoklinikan aluepäällikkö Markus Helkamäki.

Varaudu vaaratilanteisiin

Teille kevättalvesta kerääntyvä lumi, loska ja vesi aiheuttavat vaaratilanteita. Pakkaslumi saattaa esimerkiksi kertyä teiden pinnoille ohueksi kerrokseksi, joka pöllyää ajettaessa.

– Lumipöllyn keskellä edessä olevaa autoa tai tietä ei näe lainkaan, jolloin on elintärkeää huolehtia riittävästä turvavälistä ja olosuhteisiin sopivasta ajonopeudesta. Kuljettajan tulisi pystyä pysäyttämään ajoneuvonsa tien näkyvällä osuudella. Sumuvalojen käyttö on myös hyvä keino edesauttaa nähdyksi tulemista, Helkamäki selittää.

Ohitustilanteessa lentävä lumi tai loska voi peittää ajajan näkökentän yhtäkkiä täysin. Tällaisissa tilanteissa tärkeintä on pysyä rauhallisena, sillä äkkijarrutuksella voi olla kohtalokkaat seuraukset. Paniikin sijaan auton nopeutta tulisi hiljentää vähitellen, pitää ajosuunta samana ja keskittyä pyyhkimien käynnistämiseen.

Vesi- ja loskaliirrossa taas renkaiden eteen ja alle pääsee muodostumaan vesipatja, jolloin auton ohjattavuus katoaa. Riski on suurin korkeilla ajonopeuksilla tai sileäksi kuluneilla renkailla.

– Mikäli huomaat renkaiden kontaktin tien pintaan kadonneen, pidä pää kylmänä ja auton ohjaus tien mukaisena. Nosta kaasupoljin ylös ja manuaalivaihteisessa autossa paina kytkin pohjaan. Vasta kun ote tiehen on selkeästi palannut, voi rattia kääntää ja ajoa jatkaa normaalisti, Helkamäki ohjeistaa.

Kaikissa tilanteissa suurin apu on tietysti pitää ajonopeus olosuhteisiin sopivana ja turvaväli edellä ajavaan riittävänä. Samalla on hyvä huolehtia, että talvirenkaiden kunto on hyvä ja että autosta löytyy tarvikkeita ja turvavarusteita myös yllättävien tilanteiden varalle.

– Jääskrapan ja lumiharjan lisäksi mukana kannattaa ehdottomasti pitää muun muassa ensiapulaukkua, varoituskolmiota ja taskulamppua. Pidemmälle matkalle on hyvä ottaa mukaan myös lämmintä vaatetta siltä varalta, että auto jättää tien päälle, Helkamäki toteaa.

Video: Miten toimia, kun loska tai vesiliirto yllättää?

Lue seuraavaksi