Uutiset

Autot

Kevyen kaluston palvelukeskus Ylöjärvelle

JO-Huollon korjaamoyrittäjä Janne Oksasella on erityisesti Fiat-tavara-autojen vahva tuntemus. ”Olen ollut alalla jo lähes 15 vuotta. Olin neljä vuotta Delta-autolla tavara-autoasentajana, jossa tehtävässä tulivat erityisesti Ducato-alustaiset matkailuautot tutuksi. Paras tuntemus minulla on vuosimallien 2002-2006 autoista, mutta edelleen toimivien yhteyksien ansiosta myös merkin uudempien mallien tuntemus on vahvaa.”

Korjaamon uudet tilat ja nosturit mahdollistavat matkailuautojen nostamisen ja siten asianmukaisen huoltamisen, kuten myös isojen pakettiautojen ja kevyiden kuorma-autojen osalta. ”Matkailuautojen osalta teen tällä hetkellä alustaa koskevat työt, mutta jatkossa mahdollisesti myös kaasutyöt – kysynnästä riippuen tarvittava osaaminen ja luvat hankitaan”, lupaa Oksanen.

Vuoden kokemus Autofit-ketjusta saa pelkkää kiitosta Oksaselta. ”Organisaatio on toimiva ja yrittäjänä saa olla itsenäinen. Ketjun ansiosta saamme koulutuksen uusiin automalleihin ja testeriin päivitykset, mikä on nykyaikaiselle korjaamolle välttämättömyys.”

”Ketjun taustalla on Atoy, jonka Osaset-varaosaketjun kautta tulevat meille varaosat. Heidän autonsa käy meillä kahdesti päivässä. joten toimitukset ovat nopeita. Atoyn varaosien laatu on hyvä, josta kertoo, että reklamaatioita joutuu tekemään erittäin harvoin. Autofit antaa kaikille osille huolto-ohjelman mukaisen käyttöiän pituisen takuun, yleensä vähintään kaksi vuotta.”

”Suuri plussa on lisäksi, että heiltä saa tiettyä huoltotehtävää varten useita vaihtoehtoja ja mahdollisesti tarvittavia osia, jolloin auto jää hyvin harvoin nosturille odottamaan osia. Tarpeettomat varaosat yksinkertaisesti palautetaan seuraavien kuljetusten yhteydessä. Myös erikoistyökaluja on vuokrattavissa, josta on hyötyä harvinaisten erikoistöiden yhteydessä. Asiakkaille tämä kaikki tarkoittaa entistä suurempaa varmuutta huoltoaikojen pitävyydestä, jota erityisesti ammattiautoilijat arvostavat.”

Eurooppalainen korjaamoketju

Paikalla oli Autofit-ketjun ketjupäällikkö Jukka Soimetsä, joka kertoi ketjun toimivan jo 14 Europan valtiossa ja Suomessakin olevan toistasataa Autofit-korjaamoa. ”Ketju tarjoaa korjaamoille muun muassa kattavan koulutuksen, valtakunnallisen näkyvyyden ja yhteishankinnoilla tehtävät edulliset hankinnat. Atoy on muun muassa Bosch-maahantuoja, joten korjaamotesterit ovat omassa edustuksessa. Ketjun avulla pieni korjaamo pystyy pitämään ohjelmistot ajan tasalla ja sen ansiosta valmistajan takuu säilyy autoilla.”

Soimetsä esitteli ketjun tarjoamaa tietojärjestelmää, jonka avulla auton rekisterinumeron perusteella saadaan haettua juuri kyseiseen yksilöön sopivat varaosat. Lisäksi samasta järjestelmästä saadaan varaosien hinnat ja siihen keskimäärin menevä työaika, joten varsin tarkka arvio huollosta on vain hetken tietokoneen näpyttelyn jälkeen esitettävänä asiakkaalle.

Autofit-ketjulla on yhtenäinen sijaisautomallisto, jollaisen voi ottaa käyttöön huollon ajaksi varsin kohtuulliseen hintaan. Ketju tarjoaa myös liikkumisturvaa, Autofit Ajoturvaa 0-8 vuoden ikäisiin autoihin. ”Jos vaikka polttoaine loppuu, tulee hinausauto puhelinsoitolla paikalle eikä asiakas maksa kuin polttoaineen hinnan. Jos korjausta ei voida tehdä paikan päällä, hinuri vie auton lähimmälle Autofit-korjaamolle, tai muulle korjaamolle, jos ketjun korjaamoa ei ole järkevällä etäisyydellä. On myös mahdollista saada sijaisauto korjauksen ajaksi, majoittautua hotelliin ja saada korvaus paluumatkasta sekä auton noudosta.”

Rengas- ja tuulilasipalvelu

JO-huolto tarjoaa myös rengas- ja tuulilasipalvelut, joita hoitaa samoissa tiloissa erillisenä yrityksenä Petri Lonka. Hän kertoo, että yleisestä käsityksestä poiketen kuorma-autojen lasit ovat edullisia suhteessa henkilöautojen laseihin. Henkilö- paketti- ja kuorma-autojen lasien lisäksi Lonka kertoo vaihtavansa paljon pyöräkuormainten laseja.
Renkaita Lonkalla on kattavasti myös paketti- ja kevytkuorma-autoihin sekä monipuolinen valikoima maastoautonrenkaita, joissa yhteistyö seinän takana sijaitsevan Offroad Pajan kanssa on tiivistä. ”Olen panostanut myös kevyiden perävaunujen renkaisiin. Näissä on erikoisia kokoja, erityisesti Euroopasta tuotujen vaunujen kohdalla. Hyllystä löytyy järkevään hintaan esimerkiksi koko 195/50 13C.”

Offroad Paja

Turussa yhdeksän vuotta toiminut offroad-tarvikkeisiin erikoistunut Offroad Paja avasi uuden toimipisteen Ylöjärvellä vuosi sitten joulukuussa ja sijaitsee nyt Autofit-korjaamon seinänaapurina. Toimipisteessä työskentelee yrityksen omistaja Henrik Schmidt yhden asentajan kanssa – Turun toimipisteessä työskentelee kaksi asentajaa ja kaksi varastomiestä.

”Täällä meillä toiminta on 60 prosenttisesti huoltokorjausta ja loppu varaosien ja tarvikkeiden myyntiä, Turussa on meidän päävarasto ja siellä tarvikemyynnin osuus on suurempi”, kertoo Schmidt. ”Tarvikkeita meillä on kaikkiin maasturimerkkeihin, mutta erikoisalamme on Land Rover. Pääasiassa meillä käy vuosimallien 1985-2005 autoja, mutta meillä on varaosat myös kaikkein vanhimpiin Land Rovereihin, yli 60 vuotta taaksepäin.”
Schmidt on kotoisin Norjasta. ”Suomeen tulin naisen perässä. Korjaamotoiminta taas on kotoa opittua, sillä isällä oli Norjassa traktorikorjaamo, jossa korjattiin myös raskaampaa autokalustoa. Lantikka kolahti, kun hankin ensimmäisen sellaisen itselleni – maailman paras auto!”

”Meillä on tarjota laadukkaat Lantikan osat edullisesti. Täälläkin meillä on melkein kaikki, mutta vielä enemmän osia on Turun isossa varastossamme. Asiakaskuntaa meillä on joka puolella Suomea.”

Työkaluja ja mopoja

Autofit-korjaamon toisena seinänaapurina on Tampereen Konepyörä, joka on erikoistunut mopoihin, kevytmoottoripyöriin, skoottereihin ja niiden varusteisiin. Heidän kauttaan on saatavana myös mönkijäkalustoon varaosia ja myyvätkin he muutamia mönkijöitä vuosittain.

Hallin toisessa päässä on työkaluja ja tarvikkeita laidasta laitaan myyvä Safeparts. Yrityksellä on kiertäviä esittelyautoja ympäri Suomen. Pääpaikka sekä kiinteä myymälä sijaitsevat tässä osoitteessa.

”Voidaan sanoa, että me emme ole koskaan halvin, mutta me voimme antaa tuotteillemme tyytyväisyystakuun”, kuvaa yrittäjä Juhani Aarnio Safepartsin tuotteita. ”Yrityksemme on sataprosenttisesti kotimainen perheyhtiö. Meillä on noin 12 000 artikkelinumeroa ja valtaosa tuotteista tulee omana maahantuontina. Suurin osa tuotteistamme menee teollisuuden kunnossapidon tarpeisiin ja muun muassa siksi myymme vain laatutavaraa.”

Vainiontie 4:ssä saman katon alla toimivilla yrittäjillä on tiivis yhteistyö, joten he pystyvät palvelemaan asiakaskuntaa monipuolisesti.

www.autofit.fi
www.jo-huolto.fi
www.offroadpaja.fi
www.tampereenkonepyora.fi
www.safeparts.fi

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi