Uutiset
Ketterä umpikaappi kaupunkijakeluun – Toyota Dyna 150 Cityliner kevytkorilla

Vaikka Toyota Dynan myynti on vaihdellut viime vuosina melkoisesti, on kestävyydestään ja luotettavuudestaan tunnettuja Toyota Dynia kuitenkin Suomessa rekisterissä noin 1200 kappaletta. Toyota Dyna uudistui viimeksi vuonna 2008, mutta moottorin osalta viimeinen päivitys tapahtui viime vuoden loppupuolella. Muutosta on tapahtunuttehon (+27 hv), vääntömomentin (+14 Nm) ja CO₂-päästöjen (-12 g/km) osalta.
Kompakti ulkonäkö
Toyota Dyna on ulkoisesti kompaktinkokoinen kaupunkijakeluauto ahtaille kaduille ja porttikäytäville, mutta jolla matka taittuu tarvittaessa tienpäälläkin. Pakettiautoluokan Dynasta on olemassa kaksi kokovaihtoehtoa; 2300 mm akselivälillä oleva Dyna 100 sekä 3350 mm akselivälillä ja paripyörillä oleva Dyna 150, jollainen meillä oli nyt koeajossa. Dyna on monipuolinen alusta päällirakentajille vaikka useimmiten päällirakenteena näkeekin alumiinisen avolavan tai umpikorin. Pari vuotta sitten uusiutunut Dyna on keulastaan nykyaikaisen näköinen korinvärisine puskureineen ja säädettävine ajovaloineen. Huoltotoimenpiteitä helpottaa Dynan vankka 45 astetta kippaava ohjaamo.
Ohjaamo ja sisustus
Dynan ohjaamo on suunniteltu kuljettajan mukavuutta ja jakeluajoa silmälläpitäen. Isot ikkunat, matala kojetaulu ja todella reilut peilit varmistavat hyvän näkyvyyden joka suuntaan ja helpottavat siten kääntelyä ahtaissa paikoissa. Lisäksi ohjaamossa on tilaa kahdelle matkustajalle. Ohjaamoon nousu ja lasku sujuu helposti karhennetun astinlaudan ja tukikahvan ansiosta. Kuljettajan oikean ajoasennon mahdollistavat istuimen pituus- sekä selkänojankaltevuussäädöt ja ristiseläntuen säätö. Myös ohjauspylväs on pituus- ja korkeussuunnassa säädettävä. Kuljettajan turvatyyny on kaikissa Dyna-malleissa vakiovaruste ja kuljettajan turvavyö on varustettu voimanrajoittimella, esikiristimellä sekä korkeudensäädöllä. Myös oikeanpuoleinen matkustajanistuin on varustettu esikiristimellä olevalla kolmipisteturvavyöllä. Keskipaikalla on lantiovyö ja etuovissa on sivutörmäyssuojat.
Manuaalisen ilmastointilaitteen saa Dynaan tehdaslisävarusteena, sellaista ei kuitenkaan ollut koeajoautossa. Säilytystiloja Dynassa on kokoonsa nähden mukavasti; neljä tavaralokeroa kojelaudassa, kaksi tavaralokeroa katossa tuulilasin yläpuolella, ovilokerot molemmissa ovissa ja kannellinen hansikaslokero sekä mukitelineet.
Land Cruiserista tuttu vääntävä 3,0 D-4D -moottori
Dynan 3,0 litran edistyksellinen 16-venttiilinen yhteispaineruiskutusmoottori tarjoaa hyvän teho/vääntö-suhteen erittäin alhaisilla kierrosnopeuksilla, mikä parantaa sekä ajettavuutta että polttoainetaloutta. Tehoa muuttuvageometrisella turboahtimella, välijäähdyttimellä sekä suuren nelisylinterisen moottorin vaatimilla tasapainoakseleilla varustetusta moottorista löytyy 100 kW (136 hv) / 3000 r/min ja vääntöä 300 Nm kierrosalueella 1200 – 2400 r/min. Järjestelmä varastoi polttoaineen korkean paineen alaisena yhteisessä putkessa, josta polttoainetta ohjataan kaikille sylintereille. Palaminen on aikaisempaa täydellisempää ja tehokkaampaa ja ennen kaikkea tuloksena saavutetaan erinomainen taloudellisuus. Välijäähdytin alentaa moottorin imuilman lämpötilaa parantaen suorituskykyä ja vähentäen päästöjä osaltaan. Uusi moottori täyttää Euro IV-päästövaatimukset. Dynan uusien moottorien myötä myös laturi ja käynnistysmoottori ovat aikaisempaa vahvemmat.
Dynan 5+1-portainen vaihteisto toimii juoheasti ja välityssuhteet tuntuivat sopivilta sekä kaupunki- että maantieajoon. Tehtaan ilmoittama yhdistetty kulutus 10,1 l/100 km ylittyi koeajossa todella huonojen ajo-olosuhteiden vuoksi jonkin verran.
Monipuolinen alusta
Dynan jäykkä palkkirunko mahdollistaa monipuoliset päällirakenteet, lisäksi 3,5 tonnin kokonaispainoinen Dyna 150 on varustettu 195R15C paripyörillä. Edessä jousitus on hoidettu erillisjousituksella eli päällekkäisillä kolmiotukivarsilla, vääntösauvajousilla ja kallistuksenvakaimella. Nämä takaavat hyvän ajotuntuman tiellä. Taka-akseli puolestaan on jäykkä ja se varustettu lehtijousilla, mikä sekin tuntui riittävän tukevalta umpikorilla ja takalaita-nostimella varustetulle autolle. Päällirakenteiden vetopyörille antaman painon ansiosta Dyna kulki lumessakin todella hyvin. Edessä Dynassa on tuuletetut levyjarrut ja Dynan 150 -mallissa on myös vakiona lukkiutumaton ABS-jarrujärjestelmä. Takana on perinteiset rumpujarrut. Suurimmat sallitut akselimassat Dyna 150:ssä ovat etuakselille 1800 kg ja taka-akselille 2550 kg.
Cityliner-kevytkori
Tamperelaisen Pajakulma Oy:n koritehtaan valmistama Cityliner-kevytkori on yksi markkinoiden kevyimmistä sarjavalmisteisista jakelukoreista, mikä kasvattaa auton hyötykuormaa ja pienentää polttoaineenkulutusta. Runko ja lattiarakenteet on valmistettu kevyestä ja kestävästä alumiinista. Seinät ja katto on tehty vettymättömistä hunajakennoelementeistä, joiden pintamateriaali on kestävä ja helppohoitoinen laminaatti. Kaikki profiilit ovat pulverimaalattuja ja niititön ulkonäkö antaa korista viimeistellyn kuvan. Pianosaranoitu ovirakenne piilotiivistein on helposti yliteipattavissa.
Toyota Dyna 150
Tekniset tiedot:
Moottori 1KD-FTV, 3,0-litrainen, nelisylinterinen, 16-venttiilinen,
Common Rail -yhteispaineruiskutteinen turboahtimella ja
välijäähdytyksellä varustettu rivimoottori
Teho 100 kW (136 hv) / 3000 r/min
Vääntö 300 Nm 1200-2400 r/min
Vaihteisto 5+1-portainen manuaalivaihteisto
Kokonaispituus 6010 mm
Kokonaisleveys 1915 mm
Akseliväli 3350 mm
Kokonaismassa 3500 kg
Omamassa 2750 kg
Kantavuus 750 kg
Perävaunumassa 750 kg jarruitta
Perävaunumassa 2200 kg jarruin
Renkaat 195/70R15C
Polttoainesäiliö 80 l
Cityliner-kevytkori
Tekniset tiedot:
Ulkopituus 4360 mm
Ulkoleveys 2120 mm
Sisäkorkeus 2100 mm
Sivuovi 900×1850 mm, edessä oikealla
Katto ja seinät 30 mm hunajakennokerroslevy
Lattia 18 mm alumiini
Runkorakenne kuumasinkittyä terästä
Profiilit pulverimaalattua alumiinia, niitittömät
Sidontakiskot 1-taso 900 mm lattiasta pinta-asennus
Potkupelti 270 mm, anodisoitu alumiini
Valot LED-sisä- ja äärivalot
Takalaitanostin Sörensen X1 750 kg
Nostotaso 1600×2095 mm, alumiini
Miika Nyrö