Uutiset

Autot

Hi-Matic tarjoaa katkeamatonta vaihtamista

Iveco Daily on saatavilla nyt myös ajamista helpottavalla ja taloudellisuutta kasvattavalla Hi-Matic -automaattivaihteistolla. Ensituntumat uudesta vaihteistosta ovat lupaavia.

Ensimmäiset Iveco Dailyt talutettiin markkinoille vuonna 1978, jonka jälkeen eri puolilla maailmaa sijaitsevat tehtaat ovat työntäneet maailmanlaajuisille markkinoille 2,6 miljoonaa Dailyä. Valmistajan mukaan myynti ulottuu nykyisin maailman kaikille mantereille, 110 eri maahan.

Viime vuonna uudistunut Iveco Daily lukeutuu valmistajan tärkeimpiin malleihin, sillä 3,5-7,2 tonnin painoluokkaan asettuvien Daily-mallien osuus merkin vuotuisesta kokonaismyynnistä on noin kolmanneksen luokkaa.

Viimeisin malliuudistus toi markkinoille täysin uuden auton, sillä valmistaja kertoo noin 80 prosenttia malliston komponenteista olevan täysin uusia. Samalla markkinoille tuotiin aiempaa laajempi mallikirjo muun muassa uusien koripituuksien ja korikokojen myötä. Kuormatilojen kokovalikoima ulottuu nyt 7,3 kuutiosta aina 19,6 kuutioon saakka.

Pakettiautoksi rekisteröitävien 3,5-tonnisten ajokkien ohella valikoimaan kuuluu myös kuorma-autoksi rekisteröitäviä vaihtoehtoja 7,2 tonniin saakka. Maahantuojan mukaan aiemmin 7,0-tonnisena tunnettu auto voidaan nyt tilata myös 7,2-tonnisena vaihtoehtona. Autot ovat tekniikaltaan identtisiä, jolloin painokorotus kasvattaa todellista kantavuutta 200 kilolla.

Talven aikana julkisuuteen tuotiin tieto uudesta 8-portaisesta automaattivaihteistosta, jonka luvataan nostavan Iveco Dailyn taloudellisuuden ja mukavuuden jälleen uudelle tasolle. Yhteistyössä ZF:n kanssa kehitetty vaihteisto on luokassaan ensimmäinen 8-portainen vaihtoehto. Valmistajan mukaan vaihteistoa on käytetty aiemmin muun muassa premium-luokan katumaastureissa ja urheiluautoissa.

Tavaraliikenteen tarpeisiin viilatun vaihteiston kuudes vaihde on suora, jolloin seitsemäs ja kahdeksas vaihde ovat ylivaihteita.

Valmistajan mukaan ratkaisulla saavutetaan parempi polttoainetalous aiempaan AGile-vaihteistoon verrattuna – lupaukset ovat neljän prosentin tuntumassa. Uudella vaihteistolla on vaikutuksia myös elinkaarikustannuksiin, joiden kerrotaan olevan 10 prosenttia aiempaa alhaisempia. Huollon tarpeen vähentyminen tuo mukanaan myös aiempaa maltillisemmin hinnoitellut huolto- ja korjaussopimukset.

Automaattivaihteisto on saatavilla sekä 2,3- että 3,0-litraisen moottorin jatkeeksi, joskaan 150-hevosvoimaisen koneen yhteyteen sitä ei ainakaan tässä vaiheessa saa.

Tuntumaa uuteen automaattivaihteistoon haettiin tanskalaisilta väyliltä, niin kyläteiltä kuin moottoriteiltäkin. Ajettavana oli kaikkiaan viisi Dailya, joista kolmessa oli varusteena uuden sukupolven automaattivaihteisto. Verrokkiautoina oli kaksi kuusiportaisella manuaalivaihteistolla varustettua autoa. Valmistajan mukaan jokainen auto oli kuormattu 3,5 tonnin kokonaismassaan.

Ensimmäisenä ajovuoroon osui 170-hevosvoimaisella päävoimalalla ja automaattivaihteistolla varustettu 12 kuution ajokki. Hi-Matic-vaihteistoa hallitaan kojelaudasta oikean käden luota löytyvällä valitsimella, josta valitaan Drive-asento vetämällä valitsinta vasemmalle ja alas. Hyvin loogista siis.

Käsijarrun vapautuksen jälkeen painetaan varovasti kaasua, jolloin ajokki aloittaa etenemisen kohti Tanskan pohjoisosaa. Vaihtamisen pehmeys ja nopeus tulevat esiin heti ensimmäisissä kiihdytyksissä, sillä vauhti kiihtyy hyvin tasaisesti ilman vedon katkeamista. Valmistajan mukaan vaihtamiseen vaaditaan aikaa ainoastaan 200 millisekunnin verran.

170-hevosvoimainen päävoimala tarjoaa vähintäänkin riittävästi puhtia 3,5-tonnisen ajokin lennättämiseen kohti uusia osoitteita myös taloudellisuutta peräänkuuluttavalla Eco-asennolla. Power-asento kytkeytyy tönäisemällä valitsinta oikealle. Power-asennolla vaihtamiset tapahtuvat korkeammalla kierroslukualueella suorituskyvyn parantamiseksi.

Koeajokiksi valikoitui myös 205-hevosvoimaisella koneella ja Hi-Matic-vaihteistolla varustettu yksilö, jossa ainakin tehopainosuhde lupaili reipasliikkeistä menoa. 10,8-kuution tavaratilan tarjoava ajokki eteni maalaisteitä hienostuneella tavalla maukkaasta konetehosta huolimatta. Vaihteistoautomatiikka osasi pitää italialaiset villihevoset ruodussa, jolloin ajaminen on miellyttävää. Power-asennolla 205 pellin alla lymyävää hevosvoimaa saivat aikaan aimo laukan, jolloin mentiin eikä meinattu.

Kahdeksanportaisen vaihteiston ansiosta moottorin pyörimisnopeus pysyy maltillisena myös korkeammissa nopeuksissa. Koeajokeissa perävälitykset oli valittu niin, että 80 km/h marssinopeudessa mentiin seiskalla. Kahdeksas pykälä hyppäsi peliin vasta 90 km/h yläpuolella.

Automaattivaihteistoa voidaan hallita myös manuaalisesti valitsimen avulla. Eteenpäin työntämällä peliin laitetaan pienempiä välityksiä, taaksepäin vetämällä esitetään toiveita suuremmista välityksistä. Manuaalitilaa tarvitaan nykyisin harvoin – lähinnä perävaunun vetämisen yhteydessä ja pitkiä alamäkiä laskettaessa. Toki myös risteyksiä lähestyttäessä voidaan moottorijarrutusta tehostaa manuaalitilaa käyttäen.

Tutustumisen perusteella Hi-Matic -automaattivaihteisto on varteenotettava vaihtoehto manuaalille varsinkin maltillisen hinnoittelunsa johdosta. Daily-luokan ajoneuvoilla liikutaan monesti kaupunkien kaduilla ja kujilla, missä vaihtamisia tehdään taajaan. Ajamisen helpottamiseksi  vaihtamiset voidaan hyvin antaa myös automatiikan huomaan.

Ensimmäiset Hi-Matic -vaihteistolla varustetut Dailyt ovat jo Suomessa. Maahantuoja kertoo ajamisen mukavuutta kasvattavan automaattivaihteiston verottoman lisähinnan olevan 2200 euron luokkaa. Ivecon Juhani Havia arvioi, että noin neljännes Suomeen myytävistä Dailyista saa voimalinjaan automaattivaihteiston.

Hi-Matic -automaattivaihteisto on saatavilla umpiautoihin ja alustamalleihin 126-, 170- ja 205-hevosvoimaisten moottoreiden yhteyteen. 150-hevosvoimaisiin autoihin tarjotaan jatkossakin ainoastaan manuaalivaihteistoa.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi