Uutiset

Autot

Hämeenlinnaan sähköautojen pikalatauspiste

Fortum, ABC ja Nissan avasivat 19. yhteisen pikalatauspisteensä ABC Tiiriössä Hämeenlinnassa torstaina 5.3.2015. Uusi latauspiste mahdollistaa sähköautolla ajon Helsingistä Tampereelle yhdellä puolen tunnin pikalatauksella Hämeenlinnassa.

”Hämeenlinnan latauspisteen avaamisen jälkeen Fortumin latausverkosto on varsin kattava Helsinki-Turku-Tampere -kolmion sisällä. Koko maassa latausverkostomme käsittää jo 51 latauspistettä, joista 20 on pikalatauspisteitä. Suomen pohjoisin pikalatauspisteemme avattiin marraskuussa Leville ja sen käyttö on ollut koko talven ajan varsin vilkasta”, kertoo Rami Syväri Fortumista.

Fortumin Charge & Drive -latausverkostossa on Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa yhteensä noin 300 latauspistettä. Näistä on pikalatauspisteitä yli 100. Fortumin latausverkosto on ainut Pohjoismaat kattava verkosto ja se mahdollistaa sähköautolla ajon Pohjoismaiden pääkaupunkien välillä. Vuosien 2013–2014 aikana latausmäärien kasvu latausverkostossa kilowattitunteina oli 430 prosenttia.

Fortumin on tarkoitus laajentaa pohjoismaista latausverkostoaan yli 400 latauspisteeseen kevään 2015 aikana. Valtaosa uusista latauspisteistä avataan Norjassa, jossa sähköautoja on rekisteröity jo yli 40 000 kappaletta. Norjassa Fortum tekee yhteistyötä sähköautojen latauksessa muun muassa Kiwi-kauppaketjun ja autonvalmistaja Renaultin kanssa.

”Kaikki johtavat autonvalmistajat ovat esitelleet sähköautomallin. Se kannustaa yhä useammassa maassa rakentamaan sähköautoille laajaa latausverkostoa. Sähköautojen latauspisteverkoston laajeneminen ja latauksen muuttuminen maksulliseksi on myös luonut markkinat latauspisteiden operaattoripalveluille”, Rami Syväri toteaa.

Fortum tarjoaa Charge & Drive -tuotemerkin alla latauspisteiden operaattoripalveluja sekä valmiita latausjärjestelmiä liikenneasemille, kauppakeskuksille, muille energiayhtiöille, kunnille, pysäköintilaitoksille ja mille tahansa asiasta kiinnostuneelle taholle Pohjoismaissa ja Euroopassa.

ABC:n, Fortumin ja Nissanin yhteiset pikalatauspisteet Suomessa

Aura, ABC Aura
Espoo, ABC Nihtisilta Espoo
Espoo, Deli Pohjois-Tapiola
Huittinen, ABC Huittinen
Hyvinkää, ABC Hyvinkää
Hämeenlinna, ABC Tiiriö Hämeenlinna
Imatra, ABC Imatra
Koria, ABC Koria Kouvola
Kotka, ABC Amiraali Kotka
Lahti, ABC Kivimaa Lahti
Lohja, ABC GrilliMarket Tytyri Lohja
Loviisa, ABC Kuninkaantie Pernaja
Oulu, ABC Prisma Limingantulli Oulu
Paimio, ABC Tammisilta Paimio
Raisio, ABC Raisio
Salo, ABC Piihovi Salo
Tampere, ABC Lahdesjärvi Tampere
Vaasa, ABC Kivihaka Vaasa
Vantaa, ABC Deli Ilola Vantaa

Lue seuraavaksi