Uutiset

Autot

Epätietoisuutta autonkuljettajien jatkokoulutuksesta

EU-direktiiviin perustuva kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyyslainsäädäntö sisältää vaatimukset perustason ammattipätevyyden hankkimisesta ja säännöllisestä jatkokoulutuksesta. Viisipäiväinen 35 tunnin jatkokoulutusvaatimus koskee pääsääntöisesti kaikkia kuorma-autoa ajavia henkilöitä riippumatta ajon kaupallisuudesta. Erityispoikkeuksia lukuun ottamatta vain niin sanotut henkilökohtaiset ajot on rajattu koulutusvaatimuksen ulkopuolelle.

Syyskuussa 2014 koulutuspäivämerkintöjä pitäisi olla viranomaisrekisterissä noin 500 000. Tällä hetkellä jatkokoulutuspäivämerkintöjä on kertynyt vasta 150 000, mikä on vain kolmannes kokonaismäärästä. Tasaisella vauhdilla merkintöjä pitäisi olla nyt kaksinkertainen määrä.

Ammattipätevyyttä ei ole sidottu ammattiin millään tavoin. Vaatimus koskee kuorma-autoa muussa kuin yksityisessä ajossa ajavaa kuljettajaa oli hän ammattinimikkeeltään esimerkiksi putkiasentaja, automyyjä tai kuorma-autonkuljettaja. Pätevyysvaatimus ei ole myöskään riippuvainen siitä, onko kuorma-auto rekisteröity yksityis- tai ammattiliikenteeseen eikä siihen, onko ajaminen tilapäistä vai ei.

Ammattipätevyysvaatimus on voimassa muun muassa kuorma-automyyjän viedessä kuorma-autoa asiakkaalle. Myös sähköasentaja tarvitsee ammattipätevyysvaatimuksenmukaisen koulutuksen viedessään kuorma-autolla työkaluja tai tarvikkeita työmaalle muuhun kun omaan käyttöönsä. Suuri joukko ammattipätevyysvaatimuksen piirissä olevia henkilöitä löytyy myös kuntien ja kaupunkien palveluksesta, sillä erilaisten koneiden ja laitteiden kuljettaminen kunnan työmaille vaatii 35 tunnin koulutuksen ja tämän myötä hankittavan ammattipätevyyden.

Lue seuraavaksi