Uutiset

Autot

Ehkäise onnettomuuksia, vaihda renkaat ajoissa!

Tavanomaista lämpimämpi syksy alkaa taittua kohtia talvea. Lähestyvät yöpakkaset tarkoittavat autoilijalle talvirenkaidenvaihtoon varautumista. Eteläisen ja pohjoisen Suomen sääolot voivat poiketa merkittävästi toisistaan, joten renkaidenvaihtoa ei voi ajoittaa pelkän kalenterin perusteella.

Suomessa on talvirengaspakko 1.12.–28.2. Nastarenkaita saa käyttää 1.11. alkaen tai ajokelien vaatiessa myös sitä aiemmin. Liikenneturvan mukaan noin joka seitsemännessä 2000-luvulla tutkitussa onnettomuudessa on mukana ollut jokin rengasriski. Renkaat kannattaakin vaihtaa ajokelien mukaan eikä jumittua tuijottamaan pelkkää kalenteria.

– Ensilumen satamista on tietysti hankala ennakoida, mutta koska se perinteisesti tuppaa yllättämään autoilijat, olisi hyvä vaihtaa talvirenkaisiin mieluummin hieman liian aikaisin kuin liian myöhään. Tienpintojen jäädyttyä kesärenkailla ajaminen on todella vaarallista, joten säätiedotuksia kannattaa seurata tarkasti, sekä lumen että myös mahdollisten yöpakkasten varalta neuvoo LeasePlan Finlandin tekninen päällikkö Jukka Myyrinmaa.

Kohtuuttoman aikainen talvirenkaisiin vaihtaminen ei kuitenkaan kannata: lämpimällä kelillä talvirenkaat kuluvat nopeammin, eivätkä ne pidä kuivalla ja lämpimällä pinnalla yhtä hyvin kuin kesärenkaat.

Näin valmistaudut renkaidenvaihtoon

Syksyllä rengasliikkeissä on ruuhkaa, joten aika kannattaa varata hyvissä ajoin. Ennen vaihtopäivää tulee tarkistaa renkaiden kunto.

– Voit tarkistaa kulutuspinnan riittävyyden helposti laittamalla kahden euron kolikon renkaan pääuraan – jos kolikon 4 mm leveä hopeareunus pilkahtaa esiin renkaan kuviopalan alta, on syytä harkita renkaiden uusimista. Samoin on aihetta suunnata rengaskaupoille, jos nastoista puuttuu neljännes tai enemmän, Myyrinmaa muistuttaa.

Rengaspaineet kuntoon

Renkaiden vaihdon yhteydessä tarkistetaan myös rengaspaineet, mutta ne on tarpeen tarkistaa normaaliajossa aina kuukausittain, myös mahdollisesta vararenkaasta. Samalla voi tarkistaa renkaiden yleisen kunnon ja urasyvyydet. Riittämätön kulutuspinta heikentää pitoa, ja vajaapaineisilla renkailla ajaminen vaikeuttaa auton hallintaa, kasvattaa polttoaineenkulutusta ja kuluttaa renkaita nopeammin.

Rengaspaineiden suositusarvot löydät joko polttoainesäiliön luukun sisäpinnalta tai auton käsikirjasta.

TOP 5 -vinkit renkaidenvaihtoon:

1. Vaihda renkaat, kun tienpintojen jäätyminen on mahdollista.
Tarkista talvirenkaiden kunto ja varmista, että renkaissa on vähintään 4 mm kulutuspinta.

2. Jos vanteissasi on lukkopultit ja viet autosi renkaiden vaihtoon rengasliikkeeseen, ota mukaasi lukkopulttiavain. Huomioi, että joskus talvi- ja kesärenkaissa voi olla erilaiset pultit eli ota mukaan tarvittaessa myös talvirenkaiden pultit.

3. Jos vaihdat renkaat itse, varmista niiden oikea pyörimissuunta; väärinpäin laitetuista renkaista nastat irtoavat. Tarkista lopuksi rengaspaineet, myös mahdollisesta vararenkaasta.

4. Muistathan myös, että alumiinivanteiden jälkikiristys on tehtävä noin 100 km ajon jälkeen rengasliikkeessä.

Lue seuraavaksi