Uutiset

Autot

E18-moottoritie vihitään käyttöön

E18 Hamina–Vaalimaa -hankkeen valmistuminen maaliskuussa 2018 viimeisteli moottoritietasoisen yhteyden Turusta Vaalimaalle. Koko E18-moottoritien vihkiäisiä vietetään torstaina 24.5.2018 (kello 10.00–16.00) Haminassa ja Vaalimaalla. Tapahtuma huipentuu nauhanleikkuuseremoniaan Vaalimaan tunnelissa klo 12.30, jolloin eduskunnan puhemies Paula Risikko vihkii moottoritien käyttöön.

E18 Hamina–Vaalimaa -hanke käsitti 32 kilometrin pituisen uuden moottoritien rakentamisen ja siihen liittyviä muita tiejärjestelyjä. Maaliskuussa 2018 valmistunut tieosuus oli viimeinen osa E18-moottoritietä, joka kulkee Suomen halki Turusta itärajalle. Hankkeen kokonaisuuteen kuului myös Vaalimaan raskaan liikenteen järjestelyjen rakentaminen. Lisäksi kevyen liikenteen väyliä parannetaan ja niitä rakennetaan lisää.

Vuosi sitten työmaalla näytti vielä tältä, mutta nyt tien avajaiset ovat ajankohtaiset.

Elinkaarimallilla (Public Private Partnership) toteutettavan hankkeen tilaaja on Liikennevirasto. Palveluntuottajana toimii Tieyhtiö Vaalimaa Oy, joka vastaa hankkeen

Barliman Oy siirsi vuonna 2015 kiveä varsin järeällä kalustolla moottoritietyömaan hankeosalla 2 (Lelu-Kattilainen).

rahoituksesta sekä suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. Pääurakoitsija on YIT Rakennus Oy.

Eurooppatie 18 on Suomen kansainvälisin valtaväylä. Sillä on suuri merkitys koko Suomen elinkeinoelämälle. E18-tiehen yhdistyvät tie- ja rataverkon lisäksi meriväylät, pääsatamat ja -lentokentät. Kotimaisten yhteyksien lisäksi se liittää meidät Pohjoismaiden pääkaupunkeihin, Venäjälle ja Keski-Eurooppaan. E18 Hamina–Vaalimaa -hankkeen valmistuminen tänä keväänä viimeisteli moottoritietasoisen yhteyden Turusta Vaalimaalle.

Rakentaminen jatkuu Virojoella ja vanhalla seiskatiellä

Moottoritien valmistuttua työt jatkuvat maantien 170 eli vanhan seiskatien  kunnostamisella. Tie päällystetään lähes kokonaan uudelleen, minkä lisäksi rakennetaan kevyen liikenteen väylää. Työt alkavat huhti–toukokuussa ja valmistuvat marraskuussa 2018. Lisäksi Liikennevirasto ja Virolahden kunta aloittavat Virojoen keskustassa erillisurakan. Keskustan väyliä sekä ajoneuvoille että kevyelle liikenteelle parannetaan ja muun muassa Virojoen vanha silta korjataan. Erillisurakan työt alkavat arviolta toukokuussa ja valmistuvat loppuvuonna 2018.

Lue myös kolme aiheeseen liittyviä Konepörssin juttuja vuosilta 2015-2016: Hamina-Vaalimaa, puuttuva lenkkiBarliman Oy antaa massoille kyytiä ja Digiloikka Haminasta Vaalimaalle

Lue seuraavaksi